TPS Jalkapallo on kuulunut Turun yliopistollisen keskussairaalan verisairauspotilaita hoitavan osaston (entinen osasto 015, nykyinen kliininen hematologia ja kantasolusiirtoyksikkö) kummeihin jo vuodesta 1994. Kummitoiminta sai alkunsa Tuula Eckermanista, jonka puoliso Dan-Ola Eckerman menehtyi leukemiaan toukokuussa 1994 vain 30-vuotiaana. Dan-Ola pelasi Turun Palloseuran maalivahtina 175 pääsarjaottelua vuosina 1983–1991. ”Dani” ehti viimeisellä pelikaudellaan 1991 vielä voittaa Suomen Cupin mestaruuden TPS:ssä ja debytoida A-maajoukkueessa. Eckerman nimettiin Veikkausliigan legendaksi vuonna 2011 ja aateloitiin TPS Jalkapallon kunniagalleriaan vuonna 2024.
Tuula Eckerman on yhdessä Markku Laaksosen ja Janne Porkan kanssa ylläpitänyt hienoa kummitoimintaa nyt jo 30 vuoden ajan. Tämän saman ajan myös TPS-pelaajat ovat vierailleet joulun aikaan potilaiden luona ja lahjoittaneet joulumuistamisen kummiosastolle. Vuosien saatossa kummitoiminnan avulla on paitsi ilahdutettu potilaita perinteisellä joulutervehdyksellä myös vaikutettu potilaiden viihtyvyyteen lahjoittamalla osastolle muun muassa televisioita, nojatuoleja ja kuntoilulaitteita. Koronavuosina kummiosaston jouluvierailu jouduttiin muutamamaan otteeseen jättämään väliin terveyssyistä, mutta nyt viikonloppuna päästiin tekemään 30-vuotisjuhlavierailu. TPS:n joulutervehdyksen veivät naisten edustusjoukkueen pelaajat Hikaru Viherlaakso ja Miina Kanerva sekä miesten edustusjoukkueen pelaajat Oscar Häggström ja Tuomas Pippola.