TPS Jalkapallo on kuulunut Turun yliopistollisen keskussairaalan verisairauspotilaita hoitavan osaston (entinen osasto 015, nykyinen kliininen hematologia ja kantasolusiirtoyksikkö) kummeihin jo vuodesta 1994. Kummitoiminta sai alkunsa Tuula Eckermanista, jonka puoliso Dan-Ola Eckerman menehtyi leukemiaan toukokuussa 1994 vain 30-vuotiaana. Dan-Ola pelasi Turun Palloseuran maalivahtina 175 pääsarjaottelua vuosina 1983–91. Eckerman voitti TPS-paidassa vuonna 1991 Suomen Cupin, joka jäi hänen uransa viimeiseksi ottelukseen. Eckerman nimettiin Veikkausliigan legendaksi 2011.
Tuula on jaksanut ylläpitää ja tehdä hienoa kummitoimintaa jo lähes 30 vuoden ajan. Tämän saman ajan myös TPS-pelaajat ovat vierailleet joulun aikaan potilaiden luona ja lahjoittaneet TPS:n oman joulumuistamisen osastolle. Tänä vuonna jouluvierailulla kummiosastolla kävivät Jere Koponen ja Roope Pakkanen.