TPS on viime vuosina tehnyt merkittäviä kehitysaskelia tyttöjen ja naisten jalkapallon parissa, joista TPS Juniorijalkapallon valmennuspäällikkö Miro Varhelahti kertoo artikkelissaan tarkemmin.
– Olemme panostaneet valmennukseen, pelaajakehitykseen ja toimintaympäristöjen parantamiseen, jotta tyttöjen ja naisten joukkueiden toimintamahdollisuudet olisivat yhdenvertaiset poikien ja miesten toiminnan kanssa, Varhelahti sanoo.
Miksi muutos oli tarpeen?
Kehitystyön taustalla on ollut vahva halu yhtenäistää juniorijoukkueidemme toimintaa – TPS:n joukkueiden tulee täyttää tietyt yhteiset urheilulliset ja toiminnalliset vaatimukset, oli kyseessä sitten tyttöjen tai poikien joukkue. Olosuhteiden ja resurssien kohdentamisessa on ollut liian suuria eroja tyttöjen ja poikien joukkueiden välillä sen sijaan, että niitä olisi kohdennettu yhdenvertaisesti ikävaiheen ja pelaajamäärän perusteella. Tämä näkyi eriarvoisuutena tyttöjuniorien pelaajakehityksessä, harjoitusmahdollisuuksissa ja myös urheilullisessa menestyksessä verrattuna poikien joukkueisiin. Myös toimintakulttuuriin liittyvissä asioissa on ollut paljon epäyhtenäisyyksiä, jotka ovat näkyneet seuran sisällä, mutta myös ulospäin.
Mitä olemme tehneet?
Muutosten myötä TPS on saanut:
- Yhteisen valmennuspäällikön pojille ja tytöille
- Päätoimisia valmentajia tyttöjoukkueille (4 kpl + 50% maalivahti- ja fysiikkavalmentaja)
- Selkeät toimintamallit ja yhtenäiset vaatimukset kaikille valmentajille
- Kaikille samat laadukkaat työkalut valmennuksen tukitoimiin
- Enemmän aamuharjoittelun mahdollisuuksia
- Olosuhteiden ja resurssien kohdentaminen ikävaiheen ja pelaajamäärän perusteella
Valmentajat tekevät eron
10-vuotiaista alkaen tyttöjen joukkueemme aina naisten edustusjoukkueeseen asti toimivat päätoimisen, UEFA A -koulutuksen suorittaneen ammattivalmentajan alaisuudessa. Päätoimisten valmentajien avulla olemme saaneet lisättyä suunnitelmallisuutta, jonka avulla saavutamme pitkäjänteisesti laadukkaampaa ja kehittävämpää toimintaa. Kokeneet ja koulutetut valmentajamme tuovat osaamisensa kentille päivittäin joukkueiden arjessa ja pystyvät hyödyntämään myös toistensa osaamista tiiviissä yhteistyössä.
Ammatikseen valmentavilla on myös enemmän mahdollisuuksia ja hyödyntää erilaisia työkaluja ja niillä kerättävää dataa tai informaatiota valmennusprosessinsa tukena – näin pääsemme tekemään entistä enemmän päätöksiä, jotka perustuvat tietoon ja faktoihin pelkkien arvausten sijaan.
Mitä seuraavaksi?
Vaikka kehitys on ollut hyvää ja vauhdikasta, työtä on vielä tehtävänä. Pelaajamäärien kasvattaminen, toimintakulttuurin vahvistaminen ja valmentajien rekrytointi ovat seuraavia askeleita, jotta matkamme jatkuu kohti oikeaa suuntaa.
Haluaisitko olla mukana tässä kehityksessä?
Ota yhteyttä TPS:n valmennuspäällikkö Miro Varhelahteen tai toiminnanjohtaja Kim Ekroosiin ja tule osaksi tulevaisuuden TPS-futista! Yhteystietomme löytyvät täältä.
TPS panostaa jatkossakin yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin – meillä ei pelata tyttöjen tai poikien jalkapalloa, vaan lajimme on kaikille yksi ja sama, JALKAPALLO! Tervetuloa mukaan!
Tutustu seuran junioritoimintaan osoitteessa fc.tps.fi/juniorit.