95-vuotisjuhlavuottaan viettävä TPS palkitsi ja muisti pitkäaikaisia seuratoimijoitaan seuran virallisessa juhlatilaisuudessa viime lauantaina. Myös erikseen TPS jalkapallon eteen työtä tehneet seuratoimijat saivat monia yksittäisiä muistamisia ja palkintoja juhlatilaisuudessa.
Vuosikymmeniä TPS:ää palvellut Heikki Mäki sai seuran kaikkien aikojen ensimmäisen elämänurapalkinnon. Vuonna 1930 syntyneen Heikin Uuno-isä oli seuran ensimmäinen puheenjohtaja. TPS:n perustaminen sai alkunsa ajatuksesta saada Turkuun suomenkielinen palloilun erikoisseura. Turun Riennon ja Turun Urheiluliiton jalkapalloilijat perustivat Uuno Mäen johdolla kokonan uuden seuran, Turun Palloseuran, 24.10.1922.
Heikki Mäen ensimmäinen TPS:n jäsenkortti on jo talvisodan ajoilta. Hän toimi 53 vuotta urheilutoimittajana lähinnä jalkapallopuolella. Hän on kirjoittanut yhdessä Eero Toivolan kanssa TPS:n kaikki viralliset alkuvuosien historiikit. Hän on ylläpitänyt myös pari vuosikymmentä TPS jalkapallon ”Mustia kirjoja”. Niihin on dokumentoitu kaikki seuran jalkapallo-ottelut vuodesta 1922 lähtien. Niihin on dokumentoitu kynällä kirjoittaen kaikki edustusjoukkueiden avauskokoonpanot, vaihdosta kentälle tulleet pelaajat, erotuomarit, pelipaikat sekä ottelun status.
Heikki Mäki päätti freelancer-toimittajauransa täytettyään 80 vuotta. Hän on todennäköisesti nähnyt eniten pääsarjatason jalkapallo-otteluita Suomessa. Heikki teki siviiliuransa Kestilän mainospäällikkönä, mutta hän auttoi TPS:ää vuosikausia varainhankinnassa, myynnissä, markkinoinnissa ja viestinnässä.
Turun Palloseura ry kutsui ikuisiksi kunniajäsenikseen Pekka Ruolan ja Aimo Moisanderin pitkäaikaisesta ja merkittävästä työstään seuratoiminnan eteen. Tämä kunniaosoitus on todella harvinainen, sillä aiemmin kunniajäseniksi on kutsuttu vain Helge Aalto, Lauri Lehtinen, Ilmari Oksanen, Eino Perko ja Urho Teräs sekä erikseen kunniapuheenjohtajaksi Erkki Tanninen.
Kansanedustaja Saara-Sofia Siren luovutti tilaisuudessa Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristin Turun Palloseura ry:n nykyiselle puheenjohtajalle, Kari Kauppilalle.
Vuoden tepsiläinen -palkinto luovutettiin FC TPS Turku Oy:n puheenjohtajalle, Jouko Peräaholle, hänen merkittävästä työstään jalkapallon edustusjoukkueen taustaorganisaation talouden ja toiminnan uudistustyössä.
Turun Palloseura ry ja Senioritepsiläiset ry lahjoittivat 3.000:n euron kannustepalkinnon jaettavaksi seuran eri lajien erityisliikuntaryhmien kesken. Tällä lahjoituksella seura halusi korostaa yhteiskuntavastuullisen toiminnan merkittävyyttä koko seurayhteisössä.
Turun Palloseuran kultaisella ja hopeisella ansiomerkillä huomioitiin eri seuratoimijoita erittäin pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä seuran eteen.
TPS:n kultainen ansiomerkki:
Klaus Blomroos, Tapani Elmeranta, Ari Heikkinen, Regina Hollmén, Jaana Kiviniemi, Mika Laurikainen, Kristiina Lehtinen, Reijo Muuriaisniemi, Kai Mäkinen, Heikki Möttönen, Petar Obradovic, Marko Rajamäki, Merja Sjöman ja Kari Uronen.
TPS:n hopeinen ansiomerkki:
Sami Haltia, Jussi Harittu, Olli Heinonen, Tapio Hirvaskari, Timo Kankaanpää, Jari Kurokallio, Jyrki Kurokallio, Kimmo Lamminen, Johanna Leppänen, Mervi Mäkelä, Petteri Niukko, Laura Pelkonen, Jouko Peräaho, Raimo Rytö, Kim Suominen ja Keijo Virtanen.
TPS onnittelee kaikkia palkittuja!