TPS:n miesten edustusjoukkueen vuosi 2025 on yhtä peliä vaille paketissa. TPS kohtaa perjantaina 19.12. kello 13.00 Impivaara Areenalla pelattavassa harjoitusottelussa Käpylän Pallon. Otteluun on vapaa sisäänpääsy, ja Impivaara Areenan kahvio palvelee katsojia. Ottelua voi seurata myös Turun Sanomien välityksellä, sillä TS näyttää pelin suorana ja selostettuna lähetyksenä digitilaajilleen.
Huom! Perjantain ottelun pelipaikka tunnettiin aikaisemmin LähiTapiola Areenan nimellä. Sponsorinimisopimuksen päättymisen myötä tuttu pelipaikka on nyt ristitty uudelleen ja kantaa nimeä Impivaara Areena.
TPS-miehistölle kuluva viikko on uuden harjoituskauden kolmas. Viime viikonloppuna Palloseura pelasi uuden treenikauden ensimmäisen harjoitusottelunsa, kun joukkue kohtasi Kupittaa 5:llä perinteikkään paikallisvastustajan, Åbo IFK:n. Ottelussa TPS haki minuutteja laajalle pelaajajoukolle ja testasi myös toisenlaista ryhmitystä pelaten pelin loppupuolen kolmen topparin systeemillä. Kokoonpanossa oli mukana lisäksi kolme ulkopuolista testipelaajaa ja junioreista mukaan nostettuja pelaajia. TPS vei kahden turkulaisjoukkueen taiston lopulta nimiinsä 1–0-lukemin testimies Akusti Jalasvaaran osumalla.
Huomisessa KäPa-ottelussa TPS:llä on mukana kolme testipelaajaa: jo edellisessä treenipelissä pelanneet hyökkäyspään pelaajat Jalasvaara ja Samuel Anini Junior sekä keskikenttäpelaaja Roni Pietsalo, joka on kuluvan viikon treenannut TPS:n kanssa. Pietsalo, 23, on edustanut kolme edellistä vuotta Ekenäs IF:ää, jonka riveissä hän pääsi myös tekemään Veikkausliiga-debyyttinsä kaudella 2024. Veikkausliigassa Pietsalo pelasi tuolloin 11 ottelussa. Ykkösliiga-kokemusta hänellä on vyöllään 61 ottelun verran.
Perjantain päiväpelin vastustaja Käpylän Pallo on TPS:lle tuttu edelliskausilta Ykkösliigasta. KäPa-kohtaamisissa TPS:n tilasto on hyvin kaksijakoinen: Joukkueet ovat historian saatossa kohdanneet neljästi Brahenkentällä, mutta vierasvoittoa turkulaiset eivät kyseiseltä kentältä ole pystyneet saalistamaan mukaansa. Vastaavasti kotonaan Kupittaalla Tepsi on aina voittanut KäPan sarjapeleissä.
Viime kaudella KäPa sijoittui Ykkösliigassa toiseksi viimeiseksi eli yhdeksänneksi. Joukkue onnistui kuitenkin säilyttämään sarjapaikkansa karsintojen kautta, kun Oulun Luistinseura kaatui kaksiosaisessa otteluparissa yhteismaalein 7–2.
KäPan päävalmentajana jatkaa tulevalla kaudella Lari Lummepuro. Uuden kauden joukkue on KäPalla vielä vahvasti rakennusvaiheessa, sillä tähän mennessä joukkue on julkaissut kaksi pelaajasopimusta. TPS:llä pelaajasopimuksia on koossa yhdeksän.
Yksi KäPan viime kauden joukkueen pelaajista nähdään perjantaina Turussa TPS-paidassa, sillä Tepsin testissä oleva laitahyökkääjä Samuel Anini Junior edusti viime kaudella juuri Käpylän Palloa. Anini Junior oli KäPan runkopelaajia pelaten viime kaudella 26 Ykkösliigan ottelua viimeistellen niissä seitsemän maalia.
TPS – KäPa, pe 19.12. klo 13.00
Impivaara Areena (Nummisuutarinkatu 3, Turku)
Vapaa sisäänpääsy
Suora ottelulähetys: Turun Sanomat