TPS otti tänään todella isot pisteet todella aneemisesti esiintyneestä MYPA:sta. Antti Muurisen joukkojen alkukauden lennosta ei ollut tietoakaan, kun Palloseura iski kouvolalaiset kanveesiin 3-0. Todeuuden nimissä numerot olisivat voineet paljon törkeämmätkin, kun TPS tuhlasi ensimmäisellä puoliajalla oikein urakalla maalipaikkoja.
TPS aloitti maalikarkelot jo 4. minuutin, kohdalla kun ex-mypalainen Mikko Hyyrynen teki ryöstöretken MYPA-vahti Ville Iiskolan jaloista ja iski pallon tyhjiin. Maali meni täysin entisen TPS-maalivahti Ville Iiskolan piikkiin. Hyyryselle maali oli se kauden ensimmäinen.
TPS:n voitto alkoi näyttää melkoisen varmalta tunnin kohdalla, kun MYPA-pakisto tunaroi toistamiseen. Alin mies petti ja Juho Lehtonen spurttasi karkuun, harhautti ja sijoitti jo 2-0. MYPA ei saanut Tepsin toisen osuman jälkeen oikein edes takaa-ajon alkeita aikaiseksi.
TPS kuittasi loppulukemat harkitulla vastaiskulla. Juho Lehtonen eteni rankkarialueen kulmaan ja syötti tarkasti luukulle, josta Eero Tamminen liukui jo kauden neljännen osumansa.
TPS esitteli jälleen myös uuden liigadebytantin, kun virolaishyökkääjä Kevin Kauber päästettiin irti ottelun 77. minuutilla.
– Olemme pelanneet koko ajan samalla tavalla, ja minulla oli usko siihen, että kyllä niitä pisteitäkin alkaa tulla kun jaksetaan vain tehdä töitä ja oikeita asioita läpi pelin, TPS-luotsi Mika Laurikainen kertasi ottelun jälkeen.
– Tänään olimme iskukykyisisä ja joukkueen peli säilyi kaikista kokoonpanomuutoksista huolimatta ehjänä koko ottelun. Olen tosi tyytyväinen siihen. Kärkiämme on moitittu maalien puutteesta, mutta tänään kolme eri pelaajaa teki maalit. Olen totta kai ylpeä joukkueesta, Laurikainen kiitteli.
TPS:lla on lauantaina todella tärkeä ottelu, kun se matkaa Rovaniemelle kuuden pisteen päässä olevan RoPS:n vieraaksi.