TPS:n entinen päävalmentaja Mika Laurikainen on nimitetty Eerikkilän jalkapallopalveluiden päälliköksi. Pitkän ja monipuolisen uran suomalaisessa ja kansainvälisessä jalkapallossa tehnyt Laurikainen vastaa jatkossa Eerikkilässä jalkapallopalveluista eri kohderyhmille, muun muassa Suomen Palloliitolle, seuroille, valmentajille sekä pelaajille – kansallisesti ja kansainvälisesti. 56-vuotias Laurikainen aloittaa tehtävässään 15.8.2019.
Laurikainen on suorittanut UEFA Pro -valmentajatutkinnon vuonna 2005. Hän on toiminut jalkapallon valmennus- ja esimiestehtävissä vuosikymmenien ajan, niin seurajoukkueissa kuin Palloliitossakin. Laurikainen valmensi TPS:n edustusjoukkuetta kausina 2001-03 ja 2014-18. Hän on ainoa valmentaja, joka on nostanut TPS:n pääsarjatasolle kaksi kertaa. Laurikainen on toiminut myös TPS jalkapallon valmennuspäällikkönä 2004-05.
Laurikaisella on vahva kokemus myös nuorten jalkapalloilijoiden kehittäjänä erilaisissa rooleissa. Eerikkilässä hänen toimessaan korostuukin yhteistyökyky seurojen ja Suomen Palloliiton kanssa sekä näkemys nuorten ja lahjakkaiden pelaajien laadukkaan arjen organisoinnissa.
Eerikkilän toimitusjohtaja Petri Jakonen on tyytyväinen uuteen rekrytointiin.
– Olemme todella tyytyväisiä saadessamme Mikan vastaamaan Eerikkilän jalkapallopallopalveluista. Mikan osaaminen ja monipuolinen kokemus jalkapallon eri tehtävistä vahvistaa erinomaisella tavalla jalkapallo-osaamista Eerikkilässä. Ja mikä tärkeintä, ihmisenä Mika sopii täydellisesti Eerikkilän kulttuuriin, toimitusjohtaja Jakonen painottaa Eerikkilän tiedotteessa.
– Edellisen valmennustyöni jälkeen viime marraskuussa tiesin haluavani muutosta ja uusia haasteita omalle osaamiselleni. Eerikkilässä tapahtuva, jatkuvasti kehittyvä toiminta kaikkine olosuhteineen on kokonaisuudessaan huippuluokkaa ja löysin sen, mitä olin hakemassa. Olen luonnollisesti erittäin tyytyväinen siihen, että minut valittiin. Pääsen edelleen vaikuttamaan suomifutikseen ja sen kehittämiseen, tällä kertaa täysin uudenlaisen tehtäväkentän kautta, Laurikainen toteaa tyytyväisenä.
Koko TPS jalkapallo onnittelee Mika Laurikaista lämpimästi valinnasta Eerikkilän jalkapallopalveluiden päälliköksi!