TPS juuttui tänään Veritas Stadionilla 1-1-tasapeliin FC Hakaa vastaan. Termi juuttua on sikäli oikea, koska Palloseura sai pelata koko toisen puoliajan yhden miehen ylivoimalla.
Hakan maalivahti Ville Kauppinen säntäsi alueeltaan palloa vastaan aivan ensimmäisen puoliajan lopulla, kun Mika Ääritalo yritti puolestaan puskea palloa hänen ylitseen. Kauppinen ajautui rankkarialueen ulkopuolelle ja pelasi palloa kädellään. Oliko hänen kätensä rajan ulko- vai sisäpuolella, on sitten toinen juttu. Se selviää varmasti TPS TV:n ottelukoosteesta.
– Ensimmäiset 20 minuuttia olimme ulkona, mutta sitten pääsimme paremmin mukaan. Tasapeli TPS:n tasoista joukkuetta vastaan vieraissa on hyvä suoritus, varsinkin kun pelasimme yli puolet ottelusta vajaalla. Mielestäni Kauppisen ulosajo oli liian kova ratkaisu. On eri asia olla alueen ulkopuolella, kuin pelata kädellä palloa rajan ulkopuolella, Hakan päävalmentaja Keith Armstrong harmitteli.
FC Haka meni ensimmäisellä puoliajalla kesken TPS-painostuksen 0-1-johtoon, jonka TPS toki kuittasi tyylikkäästi toisen puoliajan alussa. Siitä eteenkin päin TPS hallitsi toki peliä ja pyöritti palloa, mutta hyökkäysalueen ratkaisuista puuttui luovuutta ja nopeutta. Haka pystyi parkkeeraamaan omalle alueelleen suhteellisen rauhallisesti. TPS pelasi hieman samanlaisen ottelun kuin AC Oulua vastaan taannoin. Kaikki tekeminen oli sinänsä ihan ok, mutta tehot jäivät piippuun.
– Me pelasimme hyvän ottelun, mutta totta kai tämä on maalintekopeli. Lisäosumamme jäivät kuitenkin aika pienistä asioista kiinni. Esimerkiksi Ärtsi ja Jamppa olisivat hieman eri ratkaisuilla osuneet, TPS-luotsi Mika Laurikainen puolestaan näki.
– En usko, että maalitekijämme olisivat sinänsä unohtaneet miten maaleja tehdään, mutta kaksi maalia neljään otteluun ei tietysti ole paljon. Koetamme saada yhden kokeneen ja tunnetun hyökkääjän lisää riviin Jaro-otteluun, jos sillä vaikka olisi vaikutusta, Laurikainen suunnitteli.
TPS aloitti ottelun erittäin pirteästi ja se löi palloa nopeasti Hakan päätyyn. Oskari Jakonen pääsi virittämään pari kertaa kunnolla ja Ääritalo oli kertaalleen kahden kesken Kauppisen kanssa. Kulma oli vain liian pieni. Haka rankaisi TPS:ää käytännössä ensimmäisestä hyökkäyksestään, kun Anton Popovits lakaisi pallon toisesta aallosta verkkoon 24. minuutin kohdalla. Ensimmäinen puoliaika eteni kuitenkin sen jälkeenkin TPS-merkkisesti.
Kauppisen draamaattisen ulosajon odotettiin kääntävän ottelun kotijoukkueen suuntaan toisella puoliajalla. Siitä saatiin vahvoja viitteitä jo ensimmäisellä jaksolla sekä viimeistään 53. minuutin kohdalla, kun Ilari Mettälä puski komeasti 1-1-tasoituksen ohi maalivahti Tuomas Karjanlahden. TPS kierrätti sen jälkeen palloa maltilla, mutta sen hyökkäyksistä jäi puuttumaan se rohkeus, päättäväisyys ja määrätietoisuus, millä ne maalit yleensä runtataan. TPS:llä oli loppujen lopuksi paremmat suorat maalipaikat jopa ensimmäisellä puoliajalla.
TPS on aloittanut tuskaisesti Jalkapallon Ykkösen jo kolmena vuotena peräkkäin. Vauhti on löytynyt sitä mukaa, kun kelit ovat lämmenneet. Paniikkiin ei kannata nytkään siis mennä. Joukkue on noussut haastavan alun jälkeen lopulta kärkikahinoihin mukaan. Ja jos jotain positiivista haluaa vielä hakea, niin viime kaudella joukkueella oli neljän kierroksen jälkeen yksi piste koossa, kun nyt niitä on kasassa kaksi. Ja tappiottomia otteluita on nyt kaksi peräkkäin kahden tasapelin myötä.
TPS TV:n kooste ottelusta: https://tpstv.fi/kooste-tps-haka-1-1-22-05-2017/