TPS nousi kahdesti tasoihin – KTP voitti lopulta 3-2

TPS ja FC KTP, Suomen Cupin Ykkösen B-alkulohkon täysin puhtaan pelin joukkueet ennen lauantaita, kohtasivat Kotkan perinteisellä Arto Tolsa -areenalla. Tämä varsin tasainen ja pirteä ottelu päättyi lopulta KTP:n niukkaan 3-2-voittoon.

Kotkalaiset aiheuttivat näin TPS:lle kauden 2019 ensimmäisen tappion. TPS nousi ottelussa kaksi kertaa takaa-ajoasemista tasoihin, mutta kotkalaiset pääsivät iskemään sen jälkeen vielä kerran. Tauolle mentiin tasatilanteessa 1-1.

– Tämä oli eka peli, joka muistutti sitä tulevaa sarjamuotoista pelaaamista monessakin suhteessa. Ei saatu nyt hyvää peliä, mutta eihän tämä nyt katastrofikaan ollut. Meillä oli hyökkäys- ja puolustuspäässä tänään vaan liikaa huonoja suorituksia, TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen summasi.

– KTP oli tänään vähän parempi kaikessa, he ovat myös satsanneet aika paljon tulevaan kauteen. Ollaan päästy vähän helpolla ehkä tähän mennessä, joten tämä oli ihan hyvä herätys meille ja vielä ehkä ihan oikeaan paikkaankin, Pikkarainen vielä muistutti.

TPS on tappionsakin jälkeen edelleen vahvasti Suomen Cupin jatkopaikassa kiinni kuudella pisteellään. TPS pelaa alkulohkon viimeisen ottelunsa ensi viikon lauantaina Kajaanissa.

TPS leipoi ottelun ensimmäisen maalipaikan ottelun 5. minuutin kohdalla. Albijon Muzaci purjehti suhteellisen vapaasti, mutta veto painui vasemmalta ohi.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Rasmus Holma passasi Muzacille keskelle ja TPS-laituri yritti vielä vapauttaa Juho Salmisen, mutta KTP-puolustus pelasti pallon päätyrajalta yli.

TPS:n keskikentällä lauantaina ahertanut Juho Montola pääsi kokeilemaan reilun vartin jälkeen, mutta KTP:n maalivahti Jiri Koski poimi vedon varmasti.

23. minuutin kohdalla kotkalaisten viime kauden paras maalintekijä, Aleksi Pahkasalo, pääsi virittelemmän vasuriaan, mutta peliväline leijaili TPS-maalin vasemmalta puolelta ohi.

KTP:n seuraava hyökkäys tuotti sitten tulosta. KTP-puolustaja Juuso Laitinen lähetti pitkän ja korkean pallon 25. minuutilla kohti Kalle Multasta. TPS-kippari Holma sai jalkaa kuitenkin väliin, mutta pallo kimmahti eteenpäin Tuukka Kurjelle, joka sijoitti pallon vapaasti TPS:n verkkoon ja tilanteeksi 1-0.

Reilun puolen tunnin kohdalla Eliécer Espinosa kikkaili ja häntä rikottiin rankkarialueen rajalla. Pallon taakse asettui Joakim Latonen, jonka vapari pomppasi KTP-muurin kautta hieman vasemmalta ohi. TPS sai pian sen jälkeen myös hyvä pyörityksen KTP:n maalille, mutta Salmisen laukaus jäi hieman kesyksi.

Ottelun 37. minuutilla TPS:n luoma raju paine tuotti toivottua tulosta. Espinosalla oli ensin mainio puskupaikka, mutta pallo osui KTP:n Paavo Voutilaiseen. Jo seuraavassa tilanteessa TPS nosti taas palloa boksiin, mutta peliväline kimmahti jo kertaalleen pois KTP:n maalilta. Montola puski pallon kuitenkin takaisin ja se tuli kuin tarjottimella Espinosalle, joka kiitti, otti pallon hallitusti alas ja latasi sen KTP-maalin takanurkkaan – 1-1 siis!

TPS teki tauolla kolme vaihtoa ja kentälle tulivat tuoreina miehinä Oskari Jakonen, Jonni Peräaho sekä Mika Ääritalo. TPS saikin viriteltyä heti jakson alkuun todella hyvän maalipaikan, mutta Koski pystyi venymään Montolan laukauksen eteen.

– Kaikki vaihdot oli etukäteen sovittu. Meillä on edelleen paljon sellaisia pelaajiakin, jotka ovat harjoitelleet määrällisesti muita vähemmän. Meillä on nyt kolme peliä kahdeksaan päivään ja se on aika raskas kokonaisuus tässä vaiheessa, joten vastuuta pitää jakaa järkevästi, Pikkarainen painotti ja viittasi ensi viikon JPY- ja AC Kajaani -otteluihin.

55. minuutin kohdalla iski sitten KTP. Vaihdosta tauolle kentälle tullut Kimi Kolsi naulasi pallon TPS-maalin etukulmaan varsin tyylikkään hyökkäyskuvion päätteeksi.

TPS myllytti tunnin jälkeen vahvasti ja 64. minuutin kohdalla TPS toimitti pallon toistamiseen kotkalaisten verkkoon. Alim Moundi lähetti kaukaa oikealta keskityksen kohti KTP-maalia, mutta pallo painuikin kentän kautta suoraan kotijoukkueen verkkoon ja tilanne 2-2.

KTP säikytteli Tepsiä jo 77. minuutin kohdalla pahalla kulmapotkulla. Saku Leppänen antoi kulman ja Laitinen puski hieman vasemmalta ohi.

TPS:n Albijon Muzaci pääsi kokeilemaan heti perään toiseen päähän, mutta Jiri Koski liimasi pallon.

79. minuutin kohdalla Multanen iski sitten KTP:n lopulliseen 3-2-johtoon. Anton Lepola torjui ensin Anton Eerolan laukauksen, mutta Multanen löi paluupallon verkkoon.

87. minuutin kohdalla Ääritalo oli tehdä saman tempun kuin Moundi, mutta kaukaa lähtenyt pallo leijui kuitenkin hieman yli KTP:n maalin.

TPS:n kokoonpano tänään:

Anton Lepola – Julius Perälä (Jonni Peräaho 46´) – Otto Schultz – Rasmus Holma (Jani Virtanen 65´) – Kristian Heinolainen – Juho Montola – Alim Moundi – Joakim Latonen (Oskari Jakonen 46´) – Albijon Muzaci – Juho Salminen (Mika Ääritalo 46´) – Eliécer Espinosa (Kasperi Tuomi 80´).

TPS TV:n kooste ottelusta: https://tpstv.fi/kooste-ktp-tps-3-2-09-02-2019/

Lisää uutisia