TPS otti todella tärkeän 2-1-voiton MP:stä tänään Urheilupuiston Yläkentällä. Helpolla kolme pistettä ei tullut, mutta olihan lopputulos lopulta ansaittu.
TPS aloitti ottelun varsin nihkeästi ja jotenkin jännittyneesti, mutta kipsi laukesi puolen tunnin jälkeen. MP rikkoi hyvin TPS:n rakentelua siihen asti ja jatkuvasti kaksinkamppailuja.
Ottelun ensimmäisen puoliajan viimeinen vartti alkoi olla jo sitä tutumpaa Tepsiä ja Oskari Jakonen kilautti pallon jo tolppaan asti.
Ottelun toisen puoliajan alussa TPS siirtyi lopullisesti kuskin paikalle. Ottelun avausmaali leivottiin 50. minuutin kohdalla, kun Niklas Friberg puski pallon maalin edestä verkkoon.
TPS:n kotiyleisö odotti sen jälkeen lopullista ratkaisua, mutta MP kipusikin tasoihin 82. minuutin kohdalla. Maalin viimeisteli Isaac Kannah.
TPS sai vihdoinkin lopullisen palkinnon aivan ottelun lopussa. Jussi Aallon kierteinen veto painui maalinedusruuhkaan ja Ilari Mettälä puski pallon vauhdista perille asti. Pelikello tikitti tuossa vaiheessa kohti 88:tta minuuttia. Mettälä debytoi viime ottelussa ja nyt tuli hieno palkinto sitkeästä uurastamisesta loukkaantumisen jälkeen. Siitä iskusta MP ei enää toipunut, vaan joutui taipumaan Palloseuralle jo kolmannen kerran tällä kaudella.
– Tuli aivan mahtava tunne, kun näin, että pallo menee maaliin, iloinen Mettälä puhalteli matsin jälkeen.
– Ensimmäiset puolisen tuntia oli meiltä hermostunutta ja sekavaa pelaamista, mutta viimeinen tunti oli hyvää peliä. Sama pätee oikeastaan yksilöihin. Fribergillä on viime aikoina ollut vähän vaikeaa, mutta nyt tuli hieno peli ja maali päälle. Matej Hradecky oli alkuun alamaissa, mutta viimeinen tunti oli upeaa pelaamista. Mettälä on taistellut loukkaantumisten kanssa ja tuntuu todella hyvältä, että juuri hänelle tuli onnistuminen loppuun, TPS-luotsi Mika Laurikainen jakoi kiitosta.
MP:n kokenut päävalmentaja Ilkka Mäkelä oli kuin maansa myynyt, eikä syyttä. perinteikäs MP on nyt todella lähellä putoamista takaisin Kakkoseen.
– Tappiopeleistä ei lähdetä tässä sarjatilanteessa kaivamaan mitään hyvää, hän kuittasi.
TPS TV:n kooste ottelusta.
http://tpstv.fi/kooste-tps-mp-2-1-12-09-2015/