TPS nousi 1-1-tasapeliin IFK Mariehamnia vastaan

TPS ja IFK Mariehamn pelasivat Respect Suomen Cupin E-alkulohkon ottelussa 1-1-tasapelin Javenture-Areenalla. Tutun organisoidusti pelaava IFK Mariehamn oli alkuun hieman paremmalla jalalla liikkeellä ja vieraat menivätkin johtoon ottelun 25. minuutin kohdalla. IFK:n kymppipaita Nicklas Maripuu antoi vasemmalta vapaapotkun ja hänen vetonsa painui suoraan TPS:n maalin etukulmaan. TPS:lläkin oli omat paikkansa ensimmäisellä puoliajalla, mutta tauolle mentiin edelliskauden Suomen mestareiden maalin johtoasemassa.

TPS pääsi peliin paremmin mukaan ottelun toisella puoliajalla ja IFK Mariehamn joutui vastaanottavaksi osapuoleksi. TPS:n terävöitynyt ote ja sinnikäs takaa-ajo tuotti lopulta tulosta ottelun 79. minuutilla. Onni Valakari näytti jälleen kerran oivalluskykyään ja taitojaan ja niittasi komean volleyn maalin vasempaan takanurkkaan. Ottelun loppukin mentiin TPS:n hallinnassa, vaikka IFK Mariehamn pystyi muutamaan vaaralliseen vastaiskuun.

TPS nousi toisen tasapelinsä myötä nyt kahteen pisteeseen. IFK Mariehamn koki nyt ensimmäisen pistemenetyksen ja sillä on kolmen pelatun ottelun jälkeen seitsemän pistettä. TPS:llä on edessään nyt kaksi vierasottelua, ensin ensi viikon perjantaina FC Interiä vastaan Javenture-Areenalla ja maaliskuun alussa FC Honka Akatemiaa vastaan Espoossa. Alkulohkovaihe päättyy 10.3. Kupittaalla, kun EIF saapuu TPS:n vieraaksi.

TPS TV:n kooste ottelusta: https://tpstv.fi/kooste-tps-ifk-mariehamn-1-1-02-02-2018/

Lisää uutisia