TPS hävisi Veikkausliigan hopeamitaleissa kiinni olevalle RoPS:lle lauantaina Veritas Stadionilla lukemin 1-2. Ottelu oli erittäin kaksijakoinen, sillä ensimmäinen puoliaika meni selvästi vieraille, mutta toisella jaksolla TPS hallinnoi selvästi pelitapahtumia. Rovaniemeläisten ensimmäisen puoliajan kaksi maalia takasivat vieraille sen verran hyvän karkumatkan, että TPS ei kavennuksestaan ja hyvästä painostuksestaan huolimatta saanut edes tasapelipistettä.
Kooste ottelusta: https://tpstv.fi/kooste-tps-rops-1-2-06-10-2018/
RoPS meni ottelussa 0-1-johtoon jo 7. minuutin kohdalla. TPS hukkasi pallon keskialueella ja RoPS iski nopeasti vastaan. Vieraat etenivät vasenta laitaa ja palloa iskettiin TPS:n maalin eteen sillä seurauksella, että peliväline livahti TPS-puolustuksen kautta omaan verkkoon. RoPS:n 0-2-maali oli hieman samanlainen. TPS menetti pallon jälleen kohtalokkain seurauksin ja Aleksandr Kokko puski pallon verkkoon nopean vastaiskun päätteeksi. RoPS-paidassa todelliseksi kulttipelaajaksi noussut Kokko joutui jättämään kentän melkein heti maalin jälkeen.
TPS leipoi kavennuksensa heti toisen puoliajan alkuun. Juri Kinnunen teki loistavan nousun boksiin ja hän ampui kohti RoPS:n maalia. Pallo jäi lirumaan aivan RoPS:n maaliviivan tuntumaan, mutta Sterling Yateke haistoi jälleen maalipaikan ja kävi törkkäämässä pallon reppuun. Maali oli Yatekelle jo tämän kauden seitsemäs. TPS pelasi toisella puolijalla vauhdikkaasti ja painoi toistuvasti pallon RoPS:n päähän. Joukkueelta puuttui tällä kertaa kuitenkin se kylmäpäisyys, millä ottelun olisi voinut tasoittaa.
RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela kärsi TPS-ottelussa toimitsijakieltoa ja joukkuetta johti Pasi Tuutti. RoPS-luotsi oli tietysti erittäin tyytyväinen vierasvoittoon kotitappion jäljiltä. Hänkin painotti sitä, että ensimmäisellä puoliajalla homma toimi, mutta toinen puoliaika eteni hyvin TPS-merkkisesti.
– Aika kaksivaiheinen peli. Tietysti ensimmäisellä jaksolla noudatettiin hyvin pelisuunnitelmaa, miten oltiin scoutattu Tepsin peli, eli minkälaisilla palloilla ne yrittää edetä. Siihen löytyi hyvin lääkkeet. Meillä oli sellainen riittävä maltti löytää etenemisen paikka. Se ei perustunut sattumaan. Kaksi maalia siihen ja sitten hyvä tauko. On aina vaikea miettiä, mitä tuolla kopissa sanoo, kun homma on toiminut. Puhuttiin niistä asioista, mitkä meni toisella puoliajalla poskelleen. Ei ollut malttia, ei löydetty ekan prässin ohi ja TPS painoi koko ajan. Mutta hyvä voitto, se on tässä vaiheessa kaikkein tärkeintä, Tuutti tiivisti.
TPS-luotsi Mika Laurikainen manasi joukkueensa ensimmäisen puoliajan esitystä, mutta hän osasi antaa arvoa joukkueen peli-ilmeen kohenemisesta. Hänen mielestään toisen puoliajan esityksestä olisi kuulunut tasapelipisteen suuruinen palkinto.
– Ekalla jaksolla ei oltu kyllä hyviä, RoPS oli parempi. Silti molemmilla oli van kaksi laukausta ja myös kaksi maalia, mutta meillä ei yhtään maalia. Oli aikamoinen ero tehoissa. Puolustettiin huonosti ja hyökkäyspelikin oli jotenkin lukossa. Tauon ainoa viesti se, että nyt ruvetaan iskemään kiinni ja oikeasti tekemään töitä. Toinen jakso oli hyvä, taisteltiin, luotiin tilanteita ja saatiin hyviä paikkoja. Kun johtaa kahdella maalilla, niin on aina vaara, että alkaa varmistelemaan ja silloin toinen pääsee pikkaisen niskan päälle senkin takia. Kaiken kaikkiaan summattuna tasainen peli, mutta tosiaan kaksijakoinen. Harmittaa kun ei saatu edes pistettä, koska se me oltaisiin ansaittu toisen puoliajan esityksellä, Laurikainen harmitteli.
Veikkausliigassa on nyt kahden viikon tauko ja TPS matkustaa sen jälkeen Kuopioon. Kauden päätöskierroksella lauantaina 27.10. Veritas Stadionille saapuu jo Suomen mestaruuden varmistanut HJK. Ottelu alkaa klo 15.00.