TPS hävisi sunnuntaina PS Kemille lukemin 1-0. Ottelun ainoan maalin ampui malin vasempaan alakulmaan PS Kemin Sasa Jovovic ottelun 21. minuutilla. Tässä kuumassa ottelussa nähtiin peräti neljä punaista korttia. Punaisten sarja alkoi 32. minuutin kohdalla, kun TPS:n Sami Rähmönen katseli toista kertaa keltaista korttia. TPS taisteli kuitenkin vajaallakin tasapäisesti PS Kemia vastaan ja pystyi luomaan aivan tasapäisesti maalipaikkoja.
Ottelu sai taas uuden dramaattisen käänteen 80. minuutin kohdalla, kun PS Kemin maalivahti Juhani Pennanen syöksyi omalta alueeltaan ulos ja kaatoi ylimpänä pelaajana olleen Mikko Hyyrysen. Tim Tuomikoski ampui tilannetta seuranneen vapaapotkun niukasti yli.
Punaisten korttien sarja sai jatkoa aivan ottelun loppuhetkillä. PS Kemin Cornelius Stewart eteni oikeaa laitaa ja TPS-puolustaja Mikael Liespuu syöksyi väliin ja esti hänen etenemisensä. Tapahtui tilanteessa sitten mitä tahansa, mutta joka tapauksessa myös Liespuu sai toisen keltaisen korttinsa ja lensi ulos.
Aivan ottelun loppuhetkillä vielä Juri Kinnunen menetti malttinsa ja jyräsi jälkitilanteessa Saku Kvistin yli. Seurauksena oli ottelun neljäs punainen kortti.
TPS:lle tappio tiesi kahdeksan ottelun mittaisen tappiottoman putken katkeamista. PS Kemi nousi takaisin Ykkösen piikkipaikalle ohi PK-35:n. TPS on edelleen sarjassa kolmantena. TPS:n peli jatkuvat ensi sunnuntaina Mikkelissä MP:tä vastaan.