TPS:n Olli Jakonen valittiin Ykkösen lokakuun kuukauden pelaajaksi

Miesten Ykkösen pelaajat ovat äänestäneet Turun Palloseuran hyökkääjä Olli Jakosen sarjan lokakuun parhaaksi pelaajaksi. Jakonen teki lokakuussa kaksi tärkeää maalia, kun Tepsi kaatoi FF Jaron liigakarsintojen esikarsintaottelussa. ”Opa” viimeisteli Jaro-voiton avausosuman sekä 3–0-maalin.

Liigakarsinnoissa TPS sai vastaansa FC Lahden. Turussa pelattu avausosa päättyi 1–1-lukemiin. Lahdessa pelattu toinen osaottelu tarjosi todellista futisdraamaa – Tepsin Juri Kinnunen teki 1–1-tasoituksen loppuminuuteilla, mutta lahtelaiset nousivat 2–1-voittoon erotuomarin antamalla lisäajalla. Tappio tarkoitti Tepsille sitä, että joukkue jatkaa Ykkösessä myös kaudella 2023.

– Valinta kuukauden pelaajaksi lämmittää sydäntä raskaiden päivien jälkeen. On kiva kuulla, että muut pelaajat huomioivat onnistumiseni. Viimeisistä peleistä ei jäänyt kovin hyvät fiilikset – olisimme voineet hoitaa homman aika paljon paremmin. Tällaista jalkapallo kuitenkin joskus on. Toivon, että TPS nousee liigaan ensi kaudella, Olli Jakonen toteaa.

– Kun Juri teki tasoitusmaalin, koin tunteen, jollaista en ole koskaan futiksessa tuntenut. Muutamaa minuuttia myöhemmin koin toisen ääripään. Kaikkien pelaajiemme kasvoista näki, että Lahden toinen maali tuntui todella pahalta. Saimme kokea pienen hetken aikana melkein kaiken, mitä jalkapalloilija voi kokea. Harmi, että ottelu ja kausi päättyi suruun.

Jakonen siirtyi EIF:stä Tepsiin marraskuussa 2021. Hyökkääjällä oli alla debyyttikausi Ykkösessä, ja hän oli osunut tammisaarelaisjoukkueelle 18 pelissä kuudesti. Tällä kaudella Jakonen pyssytti nousukarsintapelit mukaan lukien 11 osumaa.

– Henkilökohtaisesti kaudesta jäi ihan hyvä maku. Minulla oli loukkaantumisia talvella ja keväällä, mutta sain loppujen lopuksi mukavasti vastuuta ja maaleja. Joukkueen menestys tulee kuitenkin ensin, ja täytyy myöntää, että kausi oli meille aikamoista vuoristorataa. Koimme kirveleviä tappioita, mutta toisaalta otimme hienoja voittoja. Teimme kaikkemme, eikä se riittänyt tällä kertaa, Jakonen kertaa.

Jakosen valinta kuukauden parhaaksi pelaajaksi oli kauden kolmas TPS-leiriin osunut kuukauden pelaajan titteli. Aiemmin saman palkinnon saivat maalivahti Jere Koponen kesäkuussa ja hyökkääjä Simo Roiha huhtikuussa.

Miesten Ykkösen kuukauden pelaajat kaudella 2022:

  • huhtikuu: Simo Roiha, TPS
  • toukokuu: Adam Larsson, EIF
  • kesäkuu: Jere Koponen, TPS
  • heinäkuu: Aleksi Tarvonen, KTP
  • elokuu: David Ramadingaye, KTP
  • syyskuu: Mika, KTP
  • lokakuu: Olli Jakonen, TPS

Lisää uutisia