TPS:n naisten liigakausi kääntyi uuteen nousuun

TPS:n naisten liigajoukkueen päävalmentaja Sami Haltia niputti yhteen joukkueensa kauden tähän mennessä – eli teki kaudesta välitilinpäätöksen. Naisten liigan runkosarjaahan on jäljellä enää kaksi kierrosta ja sen jälkeen jakaannutaan alempaan ja ylempään loppusarjaan. TPS kiipesi viime lauantain Honka-voiton jälkeen ylemmän loppusarjan kastiin. Lähimmät haastajat puhaltavat kuitenkin niskaan muutaman pisteen marginaaleilla perässä.

– Nousu sinne tässä kohtaa on meille tärkeää ja jäljellä on nyt kaksi todella pahaa peliä. Ålandin taso tiedetään ja Kokkolassa hävittiin vieraissa. Ylempi loppusarja asetettiin tavoitteeksi ennen sarjakauden alkua ja siitä ei tingitä, vaikka sinne haluavat kaikki muutkin, Haltia painottaa.

TPS aloitti kauden 2014 siis kahdella komealla kotivoitolla. Sen jälkeen edessä oli se haastavampi jakso, kun seuraavasta kymmenestä ottelussa irtosi vain yksi voitto. Viimeiset neljä kierrosta ovat taas olleet suorastaan loistavia. Saldona on kolme voittoa ja yksi tasapeli – eli kymmenen pistettä.

– Se heikko jakso pystyttiin kaatamaan ainakin toistaiseksi. Me paiskittiin koko porukalla töitä, vähän extraakin. Niin joukkueena, kuin henkilökohtaisella tasollakin. Me pidettiin alkuun pari pitkää palaveria ja puhdistettiin se ilma. Ja muutettiin myös pelaamista pienillä hienosäädöillä. Puolustuspelaaminen jotenkin rauhoittui ja hyökkäyspelaaminen selkeytyi, kun toinen kärki laskettiin vähän alemmaksi. Joukkue opetteli uuden pelitavan todella nopeasti. Pelaajia vastuutettiin enemmän heitä pyydettiin vaatimaan myös toisilta. Näin tapahtuikin, Haltia kiittelee joukkueen uutta tulemista.

TPS:n vahvuudesta poistuu loppukaudeksi kaksi pelaajaa. Jo kymmenen maalia Naisten liigassa iskenyt Hanna Ruohomaa lähtee talvehtimaan Yhdysvaltoihin Ohion osavaltioon stipendinsä turvin. Keväällä Turkuun palaava Ruohomaa yhdistää USA:ssa jalkapallon ja opiskelut. Myös keskikenttäpelaaja Sari Tikkanen jättää TPS:n loppukaudeksi Jyväskylässä sijaitsevan opiskelupaikkansa vuoksi. Molempien mahdolliset lähdöt olivat ennen kauden alkua tiedossa.

– Kiitos molemmille pelaajille, he ovat olleet todella tärkeä osa joukkuetta. Sari on treenannut jo useamman vuoden meidän mukana ja on ollut sellainen sytyttävä ja salakavala laitapelaaja. Hanna on näyttänyt kyntensä piikissä jo Porissa ja sai täältä taas vähän lisää vauhtia uralleen ja opinnoilleen. Hän oli aiheesta pettynyt siitä, että ei päässyt MM-kisoihin, mutta USA:n stipendimatka varmasti lievittää pettymystä, Haltia tietää.

TPS:n liigajoukkueesta peräti kolme pelaajaa pääsee edustamaan Suomea alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin Kanadaan. Ria Öling, Sini Laaksonen ja Julia Tunturi läpäisivät lopullisen MM-valintaseulan ja myös Ruohomaan kisapassin leimaaminen oli aivan täpärällä. Haltia on äärimmäisen ylpeä siitä, että TPS:stä lähtee peräti kolme pelaajaa MM-kisoihin. Kyseessä eivät ole siis mitkä tahansa kisat, vaan MM-kisat, jossa ovat mukana maailman parhaat joukkueet tästä ikäluokasta.

– Onhan se ihan hieno juttu, että me saatiin omia pelaajiamme sinne Kanadaan asti. Tämä on suurin ylpeyden aihe koko seuralle. Onnea vaan vielä tytöille matkaan, sitäkin tarvitaan. Miten ne otteluesittelyt muuten MM-kisoissa menee, lukeeko siellä tulostaululla kolmen pelaajan perässä, että TPS, Haltia vielä naurahtaa.

Lisää uutisia