TPS:n Sateenkaari-joukkue on harjoitellut toukokuun alusta lähtien Lausteen Poropuiston kentällä joka keskiviikkoilta. Valmentaja Severi Paajanen veti joukkueelleen tämänkin viikon keskiviikkona tuttuun tyyliin jälleen harjoitukset, mutta tällä kertaa ohjelmaan sisältyi todellista extraa. Nimittäin, TPS:n edustusjoukkueen pelaajat, Jonathan Viscosi, Aleksi Ristola ja Jani Virtanen, osallistuivat alusta loppuun asti Sateenkaaren tunnin mittaiseen harjoitusvuoroon. TPS-kolmikko osallistui siis itse harjoituksiin ja he kaikki antoivat Sateenkaaren pelaajille arvokkaita vihjeitä tuleviin peleihin ja harjoituksiin.
– Juteltiin ihan aluksi vaan jalkapallosta ja sen jälkeen Viscosi veti maalivahdeille oman harjoituksen ja samalla Ristola ja Virtanen kenttäpelaajille. Lopussa me pelasimme koko joukolla noin 20 minuuttia ja peli päättyi tasan 5-5. Kaikki meidän pelaajamme olivat todella otettuja, kun Tepsin pelaajat pääsivät harjoituksiimme mukaan, Paajanen kiitteli.
– Todella kivasti liigapelaajat jaksoivat kehua ja heittää juttua meidän joukkueen pelaajien kanssa. Meille kaikille jäi todella hyvä fiilis ja vaikutti siltä, että myös liigapelaajille jäi mukava maku vierailusta. Nämä ovat ikimuistoisia juttuja meidän porukallemme, Paajanen vielä muistutti.
Edes kieliongelmia ei päässyt syntymään, kun muu joukko tulkkasi Viscosin ohjeet maalivahdeille. Liigapelaajien vierailu jäi tuskin tähän ainoaan kertaan, sillä jo nyt on alustavasti sovittu, että TPS:n edustuksen pelaajia nähdään Sateenkaaren harjoituksissa myös myöhemmin tällä kaudella.
– Sellainen 7 vs. 7 -ottelu jäi työn alle. Katsotaan liigajoukkueen kalenteria vähän myöhemmin ja pannaan sitten pelit pyörimään, Paajanen suunnittelee.
TPS:n Sateenkaari-joukkue on yli 13-vuotiaille erityisnuorille suunnattu harrastejoukkue. Se tarjoaa mukavaa ja rentoa liikuntaa sekä yhdessäoloa jalkapallon parissa. Yhteinen ohjattu harrastus kehittää nuorten liikunnallisia valmiuksia sekä sosiaalisia taitoja ja sääntöjen noudattamista. Sateenkaari on perinteisesti osallistunut myös muutamaan turnaukseen toimintavuotensa aikana.