Kovan loukkaantumissuman keskellä oleva TPS on nostanut kokoonpanoonsa neljä uutta nuorta pelaajaa, joista kolme oli joukkueen mukana viime sunnuntaina Espoossa.
Keskikentän Matias Louanto siirtyi raitapaitoihin ÅIFK:n riveistä ja 20-vuotias nuorukainen oli avauksessa Honkaa vastaan. TPS-kasvatti Jeremias Kaari tuli kentälle vaihdosta toisella puoliajalla. Maalivahti Jere Aalto haisteli liigatunnelmaa penkiltä. Hän on pelannut säännöllisesti TPS:n B-poikien joukkueessa. Neljäs tulokas on keskikentän Riku Sjöroos, joka on vuoden 1995 ikäluokkaa. Eikä sovi unohtaa vasta 18-vuotiasta Ville Starckia, joka on ollut avauksessa kolmessa viimeisessä TPS:n liigaottelussa.
– Kasvattajaseuran strategiana on ajaa omia nuoria pelaajia sisään, mutta nyt nämä nuoret ovat joutuneet todella kovaan paikkaan. Starck on kantanut vastuunsa hienosti ja Louanto pelasi avauksessa ensimmäistä kertaa suoraan sarjajohtajaa vastaan. Kaari pelasi ensimmäiset liigaminuuttinsa, kun yritimme ajaa Hongan maalin johtoa kiinni. Nämä eivät ole todellakaan helppoja paikkoja nuorille pelaajille, TPS:n päävalmentaja Marko Rajamäki painottaa.
Loppukauden loukkaantuneiden pelaajien lisäksi TPS:n kokoonpanossa ei enää nähdä puolustaja Joonas Tursasta, jonka sopimus umpeutui elokuun 12. päivänä. Tursas halusi keskittyä tässä vaiheessa siviilielämän haasteisiin – TPS kiittää Turrea ja toivottaa onnea niihin!
TPS tarkkailee elokuun siirtomarkkinoita maltilla, mutta tavoitteena on silti vahvistaa joukkuetta loppukauden peleihin. Rajamäen mukaan keskikenttä on se osa-alue, jolle kaivataan eniten vahvistusta ja myös hieman lisää kokemusta.
– Voittaminen on ollut meille viime aikoina vaikeaa, mutta Pääkaupunkiseudun seurojen takana käydään edelleen tiukkaa taistelua sijoituksista. Me olemme edelleen pelanneet kaksi ottelua vähemmän kuin lähes kaikki muut joukkueet. Toki kurssimme täytyy muuttua ja nopeasti, jos haluamme pelata loppusyksystä vielä hyvistä sijoituksista. Mitään ei olla kuitenkaan vielä menetetty, Rajamäki tietää.