TPS:n C-tytöt voittivat komeasti C-tyttöjen SM-kultaa viime viikonloppuna Helsingissä. Aikaisemmin F.U.N.-turnauksen nimisenä pelattu SM-lopputurnaus pelattiin nyt ensimmäistä kertaa Laura Kalmarin mukaan nimettynä.
– Kyllä tässä on tunteet ollut pinnassa. Paluumatkalla omatkin fiilikset menivät laidasta laitaan. Onhan tämä tytöille todella iso juttu ja myös tulevaisuus näyttää erittäin hyvältä. Meillä oli tässäkin joukkueessa viisi vuonna 1999 syntynyttä tyttöä mukana, joten myös meidän takanamme näyttää erinomaiselta. Tämä turnausvoitto oli pitkäjänteisen työn tulosta. Seuralle iso kiitos siitä, että meillä on ollut rauha ja tuki tehdä tätä omaa työtämme, mestarijoukkueen päävalmentaja Keijo Virtanen kiittelee.
TPS aloitti oman Laura Kalmari -turnauksensa alkulohkossa C ja raitapaidat veivät sen nimiinsä puhtaalla pelillä päästämättä maaliakaan. TPS kaatoi ensin tuusulalaisen Pallokerho Keski-Uusimaan lukemin 1-0 ja sen jälkeen kaatui oululainen ONS 2-0. Alkulohkon päätösottelussa TPS teki selvää jälkeä helsinkiläisestä PK-35:stä lukemin 3-0.
– ONS oli yksi turnauksen kovimmista joukkueista etukäteen ja arvostan sitä 2-0-voittoa todella paljon. Ennen viimeistä ottelua PK:ta vastaan jatkopaikka kahdeksan parhaan joukkoon oli jo varma ja osa joukkueesta sai vähän huilia siinä pelissä, Virtanen kertoo.
TPS eteni näin kuudentoista joukkueen lopputurnauksessa jatko-otteluihin pelaamaan sijoista 1.-8. Ensimmäinen vastustaja oli ACK Kirkkonummelta, jonka TPS lopulta voitti 1-0.
Voitto tiesi sitä, että TPS kohtasi välierissä jo toistamiseen turnauksen aikana PK-35:n. Varsinainen peliaika päättyi TPS-hallinnasta huolimatta tasan, mutta Palloseura eteni turnauksen loppuotteluun ansaitusti pilkkukisan kautta.
– Meillä oli paikat ratkaista se ottelu jo varsinaisella peliajalla. Se hetki, kun finaaliin pääsy ratkesi, tuntui todella hienolta koko tämän joukkueen puolesta, Virtanen tunnelmoi.
Finaalissa TPS sai vastaansa vantaalaisen VJS:n, joka oli kaatanut välierissä ehkä jopa hieman yllättäen Tampereen Ilveksen. Vantaalaiset tulivat alussa erittäin lujaa ja Emilia Ukkonen siirsikin VJS:n 1-0-johtoon.
TPS ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt, vaan otti välierän tapaan pelinhallinnan pikkuhiljaa itselleen. Tepsin Dora Mäkelä tasoittikin pelin ja tauolle mentiin tasalukemissa 1-1.
Toisella puoliajalla TPS jyräsi entistä vahvemmin. Se piti palloa ja rakenteli hienoja hyökkäyksiä. Pari minuuttia ennen ottelun loppuvihellystä Tepsin sitkeä jauhaminen tuotti sitten tulosta. Aada Peltoniemi lipui rangaistusalueen reunalle, ohitti yhden VJS-puolustajan ja latasi pallon tarkasti takanurkkaan.
TPS paransi otteitaan läpi koko turnauksen pelien panosten kasvaessa ja raitapaidat olivat varsinkin ratkaisevana päätöspäivänä turnauksen ehdottomasti paras joukkue.
– Olimme pelillisesti turnauksen ykkösiä ja tämä tuli maajoukkuevalmentajien suusta. Sitä on itse aina niin kriittinen oman joukkueensa suhteen, mutta kyllähän me niitä pelejä hallittiin, Virtanen myöntää hymyssä suin.
– Koko projekti alkoi, kun nämä tytöt olivat 11-12-vuotiaita. Me valmentajat päätimme silloin, että meidän täytyy tulevaisuudessa olla koko Suomessa sijoilla 1-3, mutta emme me siitä tietenkään tytöille puhuneet. Kun noustiin Veritas Stadionilla bussiin ja lähdettiin kohti Helsinkiä, kysyttiin tytöiltä, että mikä on meidän turnaustavoitteemme. Vastaus oli yksimielisesti, että Suomen mestaruus, Virtanen naurahtaa.
Ja se Suomen mestaruushan sieltä todellakin tuli!