TPS:n miesten reservijoukkueena toimineen TPS Akatemian (aik. TPS U23) toiminnan luonne muuttui kaudelle 2024, jolloin sen tarkoitus oli reservijoukkueen sijaan toimia joukkueena, jossa tepsiläiset pelaajat voisivat jatkaa pelaamistaan hyvällä tasolla myös junioriuran jälkeen. Joukkueen toiminta siirtyi FC TPS Turku Oy:ltä TPS Juniorijalkapallo Ry:n alaisuuteen, ja sen oli määrä pelata miesten Kolmosessa nimellä TPS/2.
Tuosta suunnitelmasta jouduttiin kuitenkin lopulta luopumaan, sillä joukkueen ja koko kokonaisuuden rakentaminen ei edennyt tavalla, joka olisi mahdollistanut toiminnan edellytykset. Toimivan taustaryhmän puute, vähäinen pelaajamäärä ja lopulta näiden summana myös taloudelliset edellytykset eivät lopulta mahdollistaneet osallistumista Kolmoseen kaudella 2024, ja näin ollen seura on luopunut sarjapaikastaan.
– Joukkueen toimintaympäristöstä haluttiin luoda hyvä paikka pelaajille, jotka haluavat edustaa Tepsiä myös junioriuran jälkeen. Projekti pääsi käynnistymään hieman myöhään ja matkassa oli monia mutkia. Jokainen joukkue tarvitsee toimivan taustaryhmän, ja sellaista emme valitettavasti joukkueelle saaneet. Jussi Harittu joutui täysin ymmärrettävistä, siviilityöhön tulleista muutoksista johtuen, hyppäämään projektista pois, jonka jälkeen uuden valmentajankin etsinnässä kesti hyvän aikaa, vaikka vaihtoehtoja ja ehdokkaita kartoitettiin ulkomaita myöten. Lopulta P17/2-joukkueen vastuuvalmentaja Mika Ylänen oli valmis ottamaan haasteen vastaan, ja joukkueen toimintaa pyrittiin käynnistämään alkuun yhteistoiminnalla P20-joukkueen kanssa, jonka valmennustiimi Rami Ijäksen ja Juhani Farinin kanssa oli hienosti projektin tukena. Kiitänkin niin Jussia, Mikaa, Ramia ja Juhania panoksestaan, jonka puutteesta tilanteessa ei ole kysymys, sanoo TPS Juniorijalkapallon toiminnanjohtaja Kim Ekroos.
Tilanne kuvastaa valitettavan hyvin alueen valmentajatilannetta, joka on hyvin haastava, sarjatasosta ja ikäluokasta riippumatta.
– Vaikka saimmekin valmennuskysymyksen lopulta ratkaistua, olisi siinäkin ollut omat haasteensa Mikan ja kumppaneiden kuormituksen kasvaessa. Mikallakin on vastuullaan kuitenkin P17/2-joukkueen kaksi eri peliryhmää, joten työmäärän lisääntymisen lisäksi huomioon olisi tullut ottaa myös se näkökulma, että tehtävien yhdistäminen arjen tasolla vaatii järjestelyjä, jotka vaikuttavat moneen muuhunkin henkilöön ja ryhmään. TPS Juniorijalkapallon ydintehtävä on kuitenkin tehdä laadukasta juniori- ja pelaajakehitystyötä, ja sen tulee pysyä koko ajan keskiössä, Ekroos muistuttaa.
Valmentajatilanteen ratkettua vuorossa oli itse joukkueen rakentaminen, joka sekään ei edennyt onnellisten tähtien alla.
– Olimme jo lähtötilanteessa hieman myöhässä, ja koska joukkueen pelaajatilanne ei toki ollut viime kaudellakaan optimaalinen, olivat asetelmat jo valmiiksi haastavat. Pelaajia oli jo kiinnittynyt muualle ja toisaalta taas osa ei halunnut enää sitoutua Kolmosen tasolle. Pelaajatilannekin on alueella haastava, ja kun pääsimme vielä myöhässä liikkeelle, lisäsi se haasteita entisestään. Pelaajamäärän lisäksi pelaajien sitoutumiseen vaikutti myös toiminnan maksullisuus. Taustavoimien vähyydestä johtuen pelaajien osuus kasvoi sekin sellaiseksi, että se nousi osalle kynnyskysymykseksi. Ja toisaalta taas emme seurana halunneet ottaa taloudellista riskiä, sillä taloudellinen tasapaino on luonnollisesti äärimmäisen tärkeää. Uskonkin, että kaikki ymmärtävät ja allekirjoittavat tämän, Ekroos toteaa.
Päätöksen myötä TPS:n tavoite omasta miesten kakkosjoukkueesta ja junioriputken jatkeesta tällä tasolla saa luonnollisesti kolauksen. Korvaavia tapoja ja toimintamalleja on jo kartoitettu, mutta mitään varmaa ei vielä ole saatu rakennettua, kertoo Ekroos.
– Keskitimme nyt tarmomme tähän projektiin ja pyrimme aidosti, resurssiemme puitteissa, kääntämään kaikki mahdolliset kivet, jotta olisimme saaneet kasaan edellytykset sarjaan osallistumiselle. Nyt emme kuitenkaan siinä onnistuneet, ja se on luonnollisesti iso pettymys. Syitä on tässä jo käytykin läpi, ja muutenkin tilannetta on totta kai koko ajan analysoitu ja pohdittu. Alueellisestikin tilanne on toki haastava, sen jo erittäin perinteisen Kolmosen seuran, TPK:n, sarjapaikasta luopuminenkin osoitti. Mutta joka tapauksessa nyt ei auta muu, kuin palata suunnittelupöydän ääreen ja pohtia tulevaisuuden mahdollisuuksia.
– Tässä vaiheessa kiitämme myös TPS/2:n testijaksolle osallistuneita pelaajia ja pahoittelemme muille sarjan seuroille tilanteesta aiheutuvaa haittaa. Halusimme yrittää loppuun saakka, mutta lopulta kädet oli nostettava pystyyn.
TPS kiittää matkansa varrella monella nimellä kulkeneen TPS:n miesten kakkosjoukkueen pelaajia ja taustoissa toimineita henkilöitä.