TPS-leirissä otettiin ilo irti voitosta

TPS palasi kahdeksan peräkkäisen voitottoman ottelun jälkeen taas takaisin voittokantaan Veikkausliigassa. Tepsin uhriksi joutui vaasalainen kaimaseura VPS, joka taipui lopulta Kupittaan illassa lukemin 2-1. TPS:n voittomaalin puski 83. minuutin kohdalla Jani Tanska Ville Starckin tarkasta kierteisestä keskityksestä. TPS esitteli illan aikana myös jälleen kaksi uutta liigatulokasta, kun Riku Sjöroos ja Aleksi Ojanperä pelasivat elämänsä ensimmäiset minuutit Veikkausliigassa.

– Tämä oli meille uskomattoman tärkeä voitto ja kyllä jokainen sen tuntui ymmärtävän. Eihän tässä enää oikein edes muistanut, miltä se voittaminen tuntuu, maalivahti Jukka Lehtovaara kiteytti koko TPS-leirin tunnot.

TPS aloitti ottelun varsin hyvällä tempolla ja VPS oli heti alkuun se vastaanottavampi osapuoli. TPS avasi maalinteon 26. minuutin kohdalla. TPS löi kunnolla painetta Vepsun boksiin ja lopulta Roope Riski pääsi tiukkaamaan pallon tyhjiin. VPS:n parhaan paikan leipoi Toni Ameobi, mutta tilenne kilpistyi TPS:n maalin pystypuuhun.

Toisella puoliajalla VPS pääsi otteluun paremmin kiinni ja 56. minuutin kohdalla Petrik Lomski latasi pallon läheltä maalin oikeaan alakulmaan kasvattajaseuraansa vastaan.

– Toivon ja odotin, että Ameobi antaa pallon ja niinhän siinä kävi. Pääsin sijoittamaan aika rauhassa, Lomski kertaili tasoitustaan.

TPS iski kuitenkin vielä kertaalleen ja kerrankin ottelun lopussa. Ville Starck eteni vasenta laittaa ja heitti luukulle millimetrin tarkan keskityksen. Toppari Jani Tanska oli noussut maalille ja nousi kahden VPS:n pakin keskeltä kaikkein korkeimmalla. Tanska otti ilmassa tilanteen haltuun ja puski pelivälineen tarkasti maan kautta sisään.

– Tällä kertaa osuin, mutta se isoin asia oli tämä voitto. Sen suo joka jätkälle meidän kopissa, Tanska painotti.

Pari minuuttia maalia ennen kentälle oli juossut hyökkääjä Riku Sjöroos ja pari minuuttia maalin jälkeen kentälle kirmasi Aleksi Ojanperä. Molemmat elämänsä ensimmäistä kertaa liigatasolla. TPS-luotsi Marko Rajamäki evästi nuoria tulokkaitaaan juuri ennen kentälle menoa enemmänkin tunnetasolla ja se resepti tepsi. Rajamäki psyykkasi Sjöroosia ja Ojanperää taistelemaan viimeisen asti jokaisesta pallosta.

– No, ei siinä oikeastaan muuta ohjetta tullut kun, että pelaa kuin mies. Koetin taistella vaan ja auttaa joukkuetta, Sjöroos totesi.

– Sanottiin, että pelaa kuin eläin ja sellaista helppoa peliä. Onneksi kestettiin loppuun asti ja voitettiin, Ojanperä säesti vieressä.

– Kaikki nämä nuoret pojat hoitivat ruutunsa loistavasti. Eikä sillä Starckilla ja Louannollakaan kovinkaan montaa peliä liigassa vielä takana ole ja Jeremias Kaari pelais ensimmäisen liigapelinsä Espoossa. Olen aina yrittänyt löytää näille nuorille pelaajille sellaisen sopivan paikan liigadebyyttiin, mutta nyt nämä kaverit ovat joutuneet todella tiukkaan paikkaan ja selvinneet siitä upeasti, Rajamäki vielä kiitteli.

Lisää uutisia