Turun Palloseura on vastaanottanut suru-uutisen. Heikki Mäki on menehtynyt 95 vuoden iässä.
Heikki Mäellä tepsiläisyys kulki verenperintönä, olihan hänen isänsä Uuno Mäki aikanaan perustamassa Turun Palloseuraa syksyllä 1922 ja toimi seuran ensimmäisenä puheenjohtajana. Isänsä tavoin myös Heikki Mäki jätti vahvan jälkensä TPS:n historiaan.
Heikki Mäki kirjoitti yhdessä Eero Toivolan kanssa TPS:n kautta aikain ensimmäiset historiikit. Historiatietoa Mäki oli tallentamassa myös TPS:n legendaarisiin Mustiin kirjoihin, joihin on käsin kirjoitettu jokaisen Turun Palloseuran historiansa aikana pelaaman pelin lopputulos ja ottelun kokoonpano. Mustien kirjojen päivittämisestä Mäki vastasi aikanaan yli 20 vuoden ajan, ja perinne historiatiedon taltioinnista on jatkunut seurassa aina näihin päiviin saakka.
Mäki vastasi aikanaan tiedottajan roolissa TPS:n viestinnästä sekä yhteistyöstä eri tiedotusvälineiden kanssa. Mäen ansiokas ja pitkäjänteinen työ Turun Palloseuran hyväksi huomioitiin TPS:n kultaisella ansiomerkillä vuonna 1982. Kunnioitettu ja arvostettu seuralegenda oli itseoikeutetusti ensimmäinen henkilö, jolle myönnettiin Turun Palloseura Ry:n elämänurapalkinto vuonna 2017. Mäki oli myös Senioritepsiläiset Ry:n kunniajäsen.
Mäki oli koulutukseltaan ekonomi, mutta teki varsinaisen työuransa turkulaisen Kestilän mainospäällikkönä. Samaan aikaan hän toimi myös urheilutoimittajana yli 50 vuoden ajan. Mäki oli innokas urheilumies, joka ehti elämänsä aikana myös pelaamaan ja valmentamaan koripallon kotimaisella mestaruussarjatasolla sekä toimimaan lajin parissa tuomarina.
Heikki Mäelle Turun Palloseura oli sydämenasia, ja hän seurasikin Tepsin otteluita jalkapallon kotimaisessa pääsarjassa paikan päällä kaikkiaan kymmenellä eri vuosikymmenellä. Isänsä Uunon kanssa Heikki alkoi käymään peleissä jo 1930-luvulla, ja olipa Heikin ensimmäinen TPS:n jäsenkorttikin jo talvisodan ajan peruja. TPS:n kotipeleissä Heikki nähtiin katsomon puolella aivan viime vuosiin asti.
Turun Palloseura ottaa osaa Heikki Mäen omaisten suruun. Mäen muistoa kunnioitetaan hiljaisella hetkellä lauantaina 30.5. pelattavan Veikkausliigan ottelun TPS–VPS yhteydessä.