Yksi uusi aikakausi turkulaisessa jalkapallossa alkoi, kun kaupungin perinteikäs mustavalkoinen seura, TPS, pelasi tänään lauantaina ensimmäisen ottelunsa Veritas Stadionin uudella tekonurmella. Alustan lisäksi uutta oli Ukrainan lipun värit saanut päätykatsomo, joka sulki stadionin aiemmin avoimen päädyn. Noin parituhatpäinen turkulaisyleisö pääsi tänään juhlimaan kotivoittoa, kun Palloseura nujersi Ykkösen paikallispelissä Salon Palloilijat maalein 2–1.
TPS:llä oli tänään näytettävää, sillä päävalmentaja Mika Laurikaisen rehellisen arvion mukaan edellisellä kierroksella SJK Akatemian vieraana Tepsiltä nähtiin katastrofaalisen huono esitys, varsinkin toisella puoliajalla. Laurikaisen joukot iskivät tänään pöytään kauden parasta peliään, ja vierasjoukkue SalPa olikin avauspuoliajalla isoissa vaikeuksissa oman hyökkäyspelaamisensa kanssa. TPS pyöritti palloa ja SalPalle tuotti suuria vaikeuksia päästä edes yli kentän puolirajan pois omalta alueeltaan.
Tepsin painostuksesta huolimatta avauspuoliajan jälkeen tauolle lähdettiin SalPan 1–0-vierasjohdossa. Salolaiset siirtyivät johtoon juuri ennen taukovihellystä, kun Michael John nousi kulmapotkutilanteessa korkeimmalle ja pukkasi pallon ohi TPS-vahti Jere Koposen.
– Ensimmäinen jakso oli niin hyvää futista, että emme ole niin hyvin pelanneet tällä kaudella vielä kertaakaan missään. Loimme pelitavallamme maalipaikkoja. Vaikka siinä tuli se kulmapotkumaali puoliajan lopussa, niin emme vaihtaneet pelisuunnitelmaamme, vaan jatkoimme samasta, ja se toimi hyvin, kertasi Laurikainen.
Laurikainen marssitti tänään auringossa kylpeneelle Veritas Stadionin tekonurmelle kolmen topparin linjan, jossa keskellä pelasi Samba Benga ja laitatoppareina Joonas Sundman sekä Roope Pakkanen. Pelin jälkeen Laurikainen uumoilikin, että kolmen topparin pelejä nähtäneen vielä myöhemminkin tällä kaudella.
– Tämän pelin perusteella kolmen linjaa varmaan nähdään jatkossakin, ja nähdään varmaan myös neljän linjaa. Sitä tässä on tavoiteltu, että emme olisi niin ennalta-arvattava. Muutimme asioita pelissämme ja myös pelaajien paikkoja. Se toimi hyvin tänään, mutta ei välttämättä toimi seuraavassa pelissä, täytyy miettiä, TPS-koutsi pohdiskeli pelin jälkeen lehdistötilaisuudessa.
TPS nousi tasoihin reilun tunnin pelin jälkeen, kun keskikenttäpelaaja Jesper Karlsson pamautti pallon vasurillaan SalPan maaliin. Maali oli 23-vuotiaalle TPS-kasvatille ensimmäinen miesten Ykkösessä.
– Ihan kivaa oli maali tehdä, ja hyvään paikkaan se tuli. Pystyi auttamaan joukkuetta voittamaan. Veritas Stadionin uusi tekonurmi on tosi hyvä alusta. Siinä pystyy tosi hyvin syöttämään, pallo pystyy matalana eikä ota mitään virhepommpuja. Kenttä oli varmasti yksi tekijä siinä, että pelasimme tänään aiempaa enemmän lyhytsyöttöpeliä ja saimme luotua paljon sellaisia pieniä kombinaatioita. On hyvä, että pääsemme treenaamaan täällä ja saamme tästä alustasta toivottavasti hyvän kotiedun tulevaisuudessa, Tepsin keskikentän työmyyrä Karlsson mietti.
Pelin voittomaali nähtiin tovi Karlssonin tasoitusmaalin jälkeen, kun erotuomari Lassi Siukkola nosti punaisen kortin SalPan Michael Johnille käsivirheestä ja vei pallon pisteelle. Tepsin Alhaji Gero laukoi rangaistuspotkusta 2–1-osuman. SalPa-leirissä Siukkolan tuomiota ei sulatettu, ja salolaisten päävalmentaja Tero Suonperä kertoikin lehdistötilaisuudessa hyvin suorasanaisesti oman mielipiteensä tilanteesta. Lehdistötilaisuuden tallenteen voit katsoa TPS TV:stä tästä linkistä.
TPS pelaa kuudesta seuraavasta ottelustaan viisi kotikentällään Veritas Stadionilla. Palloseuran Jesper Karlsson oli iloinen voitokkaasta paluusta Veritakselle, mutta vielä enemmän hän painotti peliesityksen parantumisen merkitystä.
– Meillä oli ihan erilainen peli-ilme kuin missään aiemmassa pelissämme tällä kaudella. Se on ehkä se tärkein juttu, mitä tästä pelistä otetaan mukaan, Karlsson totesi.
TPS:n päävalmentaja Laurikainen oli Karlssonin tavoin tyytyväinen mustavalkoisten peli-ilmeeseen tänään.
– Ehjä, hyvä peli meiltä. Paljon maalipaikkoja, me olisimme voineet nähdäkseni tehdä aika monta maalia lisää. Otettiin tosi iso askel parempaan suuntaan. Teimme viikon tosi hyvin töitä. Muutimme pelaamistamme vähän niiden asioiden perusteella, mitä olemme havainneet, etteivät ne ihan toimi. Paljon on töitä vielä tehtävän, mutta tosi iloinen olen koko joukkueen puolesta, Laurikainen sanoi.
Lopputulos:
TPS – SalPa 2–1
Ottelun maalit:
45+3 min 0–1 Michael John
62 min 1–1 Jesper Karlsson
67 min 2–1 Alhaji Gero (rp)
Varoitukset:
TPS
45+1 min Riku Riski
SalPa
44 min Elmo Heinonen
Kentältäpoistot:
SalPa
66 min Michael John
90+6 min Tero Suonperä (th)
TPS:n kokoonpano:
Jere Koponen (MV, C)
Samba Benga
Joonas Sundman (85 min Yannis Lamgahez)
Matias Kivikko Arraño (63 min Linus Rönnberg)
Roope Pakkanen
Jesper Karlsson
Alhaji Gero
Riku Riski
Severi Pöysä (63 min Joonas Lakkamäki)
Kasper Hämäläinen (85 min Daniel Rantanen)
Santeri Pohjolainen
Erotuomari: Lassi Siukkola
Pelipaikka: Veritas Stadion, Turku
Yleisömäärä: 1987
Seuraava ottelu: To 8.6. klo 18.30 TPS–KäPa, Veritas Stadion.