Turun Palloseura kohtaa lauantaina 5. maaliskuuta Ykköscupin puolivälierässä SJK Akatemian. Ottelu alkaa Kupittaa 5 -kentällä kello 12.15.
Ottelun panokset ovat selvät: voittaja etenee välieriin, jossa vastaan tulee voittaja otteluparista EIF–KPV. TPS:n päävalmentaja Jonatan Johanssonin mukaan tällaiset panokselliset ottelut valmistavat hyvin 18. huhtikuuta alkavaan Ykkösen sarjakauteen.
– On tärkeää, että joukkue osaa voittaa. Cupin puolivälierässä voittaja selvitetään tarvittaessa rangaistuspotkukilpailulla, joten pelisäännöt ovat selvät. Jätkät saavat tästä hyvää kokemusta.
TPS:n laitapuolustaja Joonas Sundman on SJK:n kasvatti ja kohtaa nyt ensimmäistä kertaa kasvattajaseuransa.
– On hienoa päästä pelaamaan kasvattajaseuraa vastaan. Se tuo extralatauksen matsiin. Uskon, että luvassa on hieno peli, Sundman miettii.
Sundmanin osalta viime kausi päättyi lokakuussa otteluun RoPS–TPS. Talven ajan hän treenasi itsenäisesti pallon kanssa, juoksi juoksumatolla ja harjoitteli kuntosalilla. Joukkueharjoituksiin Sundman palasi aivan hiljattain, kun hän viime viikon maanantaina solmi kauden 2022 kattavan pelaajasopimuksen TPS:n kanssa.
– On ollut mukava palata joukkuetreeneihin. Olen kaivannut joukkuekavereita ja tätä treeniympäristöä, Sundman sanoo.
TPS:n riveistä ovat lauantain pelistä sivussa hyökkääjät Olli Jakonen ja Onnipekka Pajula sekä keskikenttäpelaaja Santeri Pohjolainen.
TPS – SJK Akatemia -otteluun on vapaaehtoinen pääsymaksu, jonka voi maksaa kentän laidan kioskilla.
Turun Sanomat näyttää ottelun suorana ja selostettuna lähetyksenä tilaajilleen.
Katso Johanssonin ja Sundmanin mietteet kokonaisuudessaan otteluennakkovideolta:
Tepsi järjestää yhdessä Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin kanssa lipaskeräyksen ottelun yhteydessä. TPS:n vastuullisuuskoordinaattori Juho Lähde ja hyökkääjä Onnipekka Pajula ovat keräämässä lahjoituksia Punaisen Ristin keräyslippaaseen.
Tule lauantaina 5. maaliskuuta kello 12.15 Kupittaa 5:lle kannustamaan TPS voittoon ja auttamaan ukrainalaisia lahjoittamalla Punaisen Ristin lipaskeräykseen.
Jos et pääse paikalle lauantain peliin, voit osoittaa tukesi Ukrainaan myös muilla tavoilla:
Voit lahjoittaa Punaisen Ristin katastrofirahastoon:
– Lahjoittaa voit Punaisen Ristin nettisivujen kautta osoitteessa https://www.punainenristi.fi/lahjoita
– Lähettämällä tekstiviestin SPR5 numeroon 16499 (viestin hinta 5 €)
– MobilePayn kautta voit tehdä lahjoituksen numeroon 10900
Myös Unicefin kautta voit lahjoittaa rahallisen avustuksen Ukrainaan:
– Lahjoittaa voit Unicefin nettisivujen kautta osoitteessa https://www.unicef.fi/tue-tyotamme/ukraina/#lomake
– Lähettämällä tekstiviestin UKRAINA numeroon 16110 (viestin hinta 20 €)
– MobilePayn kautta voit tehdä lahjoituksen numeroon 33742