Jalkapallon Kansallinen Ykkönen jatkui lauantaina 26.7., kun Turun Palloseura sai Veritas Stadionille vieraakseen Rovaniemen Palloseuran. Kamppailu päättyi kotijoukkue TPS:n kaivattuun 3–1-voittoon, jolla turkulaiset katkaisivat kuuden ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa. Otteluun lähdettiin sarjan häntäpään asetelmista: TPS oli ennen ottelua kahdeksantena, ja RoPS sarjataulukon viimeisenä vain yhdellä voitolla koko kaudelta. Panokset olivat siis kovat molemmille joukkueille.
TPS hallitsi ottelun alkua selvästi ja loi toistuvasti vaarallisia paikkoja. Useita kertoja hyökkääjät karkasivat RoPS-puolustukselta, mutta viimeistelyssä oli aluksi haasteita. Ottelun avausmaali nähtiin kuitenkin jo 11. minuutilla, kun laitahyökkääjä Ilona Heinonen vei Tepsin 1–0-johtoon. Ensimmäisellä puoliajalla RoPS jäi alakynteen eikä saanut rakennettua vaarallisia hyökkäyksiä, kun TPS:n puolustuslinja piti tiiviisti.
Toiselle jaksolle lähdettiin kotijoukkueen johdossa, ja sama tahti jatkui. Heinonen oli jälleen vauhdissa heti toisen puoliajan alussa, kun hän laukoi pallon RoPS:in verkkoon boksin ulkopuolelta ja kasvatti johdon jo kahteen maaliin. TPS:n nollapeli piti aina 80. minuutille saakka, kunnes RoPS:n Anni Rusanen onnistui kaventamaan lukemiksi 2–1. Vierasjoukkueen kiri jäi kuitenkin lyhyeksi. Lopullisen niitin iski vaihdosta kentälle tullut Jadelen Knös, joka käytti nopeutensa hyväkseen ja karkasi puolustukselta viimeistellen loppulukemiksi 3–1 vain minuuttia ennen täyttä aikaa.
Voiton myötä TPS kasvatti pistetilinsä 18 pisteeseen ja pitää edelleen sarjan kahdeksatta sijaa. Ero seuraavaan joukkueeseen on neljä pistettä. RoPS jatkaa sarjan jumbona.
Ottelun jälkeen TPS:n päävalmentaja Petri Haapasalo huokaisi näkyvästi helpotuksesta – turkulaisten pitkä tappioputki oli vihdoin poikki ja pistepussi karttunut.
– Tätä voittoa on kyllä odotettu. Ensimmäinen puoliaika oli selvästi meidän hallinnassamme, ja saimme taululle 1–0-lukemat. Kun johto pysyi pitkään samana, teimme ottelusta ehkä turhan vaikean itsellemme. Toisen maalin jälkeen RoPS pääsi kaventamaan, mutta onneksi Knös viimeisteli 3–1 ja sinetöi pisteet meille. Todella tärkeät pisteet meille. Ensimmäisellä jaksolla pääsimme kuusi kertaa yksin läpi, joten jotain teimme selvästi oikein. Loimme valtavasti paikkoja. RoPS:n kavennus oli pieni nukahdus meiltä, laitetaan se vaikka auringon piikkiin, Haapasalo nauraa.
Haapasalo antoi erityistä tunnustusta joukkueensa puolustuspelaamiselle ja oli silminnähden tyytyväinen pelaajiensa suoritukseen.
– Olen todella onnellinen meidän pelaajien puolesta. Meidän puolustus pelasi tänään hyvin. Puoliajalla selkeytettiin prässiä, ja koko linja toimi sen jälkeen hienosti, Haapasalo kiittelee.
TPS teki lainasopimuksen laitapuolustaja Annika Idmanin kanssa loppukaudeksi. Helsingin PK-35:stä tullut dynaaminen hyökkäyspään pelaaja pelasi lauantain ottelussa ensimmäistä kertaa Tepsin paidassa. Idman oli osana avausta ja toi uutta energiaa kentälle.
– Annika on pallollisesti taitava ja tuo kentälle juuri sitä juoksuvoimaa, mitä jalkapallo vaatii. Hän on selkeä vahvistus meille, Haapasalo toteaa.
Tehokas laitahyökkääjä Ilona Heinonen teki Tepsin kaksi ensimmäistä maalia ja toi joukkueen kahden maalin johtoon.
– Ilona on tyypillinen vahva yksi vastaan yksi -pelaaja. Hänellä on painava laukaus kummallakin jalalla, ja ennen kaikkea hänellä on aina kova halu voittaa ja ratkaista pelejä, Haapasalo kertoo.
Haapasalo käänsi katseensa jo tulevaan, sillä seuraava haaste odottaa kulman takana. TPS kohtaa launtaina 2.8. klo 12.00 FC Hongan Veritas Stadionilla
– Ehjällä harjoitusviikolla lähdetään kohti lauantain Honka-ottelua. Maanantaina käydään tämä peli läpi pelaajien kanssa. Jätetään se sitten taakse ja katsotaan taas eteenpäin, Haapasalo sanoo.
Lopputulos:
TPS – RoPS 3-1 (1-0)
Ottelun maalit:
11 min 1-0 Ilona Heinonen
56 min 2-0 Ilona Heinonen
81 min 2-1 Anni Rusanen
89 min 3-1 Jadelen Knös
Varoitukset:
RoPS
48 min Petra Heininen
TPS
65 min Miina Kanerva
TPS:n kokoonpano:
35 Lydia Suokari (MV)
7 Rosa Rantanen (C)
9 Veronika Laurén
14 Ilone Heinonen
17 Miina Kanerva
20 Alisa Ignatov
23 Annika Idman
24 Minea Järnström
25 Saana Latvalahti
27 Jade Sinisalo
Erotuomari: Topi Laakso
Pelipaikka: Veritas Stadion, Turku
Yleisömäärä: 247
Sää: 27°, poutaa
Seuraava ottelu: La 2.8. klo 12.00 TPS-FC Honka, Veritas Stadion