Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on solminut jatkosopimuksen maalivahti Olli Hakanpään kanssa. Hakanpään jatkosopimus kattaa kauden 2025.
25-vuotias Hakanpää on TPS:n oma kasvatti, joka on kulkenut seuran junioriputken läpi aina A-nuoriin asti. Tuleva kausi on Hakanpäälle kolmas turkulaisseuran edustusjoukkueessa. Suomen toiseksi korkeimman sarjatason pelejä Hakanpäällä on vyöllään jo 49 kappaletta, sillä hän toimi kaudella 2021 Musan Salaman ykkösvahtina ja kantoi päätorjuntavastuuta vuotta myöhemmin Pargas IF:ssä. Vastuuta on luvassa runsaasti myös tulevalla kaudella Tepsissä.
– ”Opa” on Tepsin miehiä ja oli sanomattakin selvää, että halusimme jatkaa hänen kanssaan. Opa on kehittynyt maalivahtina Jarkko Ojaniemen valmennuksessa, ja meillä on vahva luotto siihen, että hän pystyy kantamaan isoa roolia tulevalla kaudella. Saimme nyt yhden tärkeän palasen tulevan kauden palapelissämme loksahtamaan paikalleen. Opa on meille tuttu maalivahti, joka on jo näyttänyt taitonsa tällä tasolla. Hän on paitsi hyvä maalivahti niin myös erittäin tärkeä pelaaja pukukopissa. Opa pitää yllä hyvää fiilistä ja hän tietää, mitä tepsiläisyys on ja mitä on olla Tepsin pelaaja, sanoo TPS:n urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläinen.
Viime kaudella Hakanpää vartioi TPS:n maalia yhteensä seitsemässä ottelussa, Ykkösliigan ja Suomen Cupin pelit yhteenlaskettuna. Pelaamissaan seitsemässä ottelussa Hakanpää torjui viisi nollapeliä. Maalivahti itse näkee määrätietoisen harjoittelun tuottaneen tulosta ja odottaa innolla tulevaa kautta.
– Odotan jo tosi kovasti uuden kauden ensimmäisiä pelejä. Kuluneen vuoden ajan olemme tehneet Jarkon kanssa paljon töitä lähipelaamisen ja blokkipelaamisen kanssa. Koen kehittyneeni kokonaisvaltaisessa maalivahtipelaamisessa paljon, ja sanoisin että kokonaisvaltaisuus onkin tätä nykyä yksi isoista vahvuuksistani. Koin onnistuneeni hyvin pelaamissani peleissä viime kaudella ja se on nostanut omaa itseluottamustani. Henkilökohtainen tavoitteeni on olla ensi kauden päätteeksi sarjan paras maalivahti.
– Lopuksi haluan vielä toivottaa kaikille tepsiläisille rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta. Meidän lähtökohtamme tulevaan kauteen eivät ole helpoimmat mahdolliset, mutta lupaan sen, että jokainen jätkä jättää kaikkensa kentälle niin peleissä kuin treeneissäkin ja kantaa TPS-paitaa ylpeydellä. Nähdään pelikentillä taas ensi vuonna, Hakanpää päättää.
Pelaajaprofiili: Olli Hakanpää
- syntymäaika: 14.9.1999
- syntymäpaikka: Turku
- kansalaisuus: suomi
- lempinimi: Opa
- pituus: 190 cm
- vahvempi jalka: vasen
- pelipaikka: maalivahti
- aiemmat seurat: TuNL, TPS, MuSa, PIF
- sopimus TPS:n kanssa: 2025