TPS-kasvatti Lukas Hradecky teki Bundesliiga-historiaa

Maalivahti Lukas Hradecky piti jälleen eilen maalinsa puhtaana, kun Saksan Bundesliigaa johtava Bayer Leverkusen juhli 2–0-vierasvoittoa Darmstadtista. Leverkusenin kapteenina toimivalle Hradeckylle nollapeli oli historiallinen, sillä Suomen maajoukkuemaalivahdilla on nyt tilillään 80 nollapeliä Saksan pääsarjassa. Hradecky nousi näin kaikkien aikojen eniten nollapelejä Bundesliigassa torjuneeksi ulkomaalaismaalivahdiksi.

TPS-kasvatti Hradecky on pelannut Saksan Bundesliigassa kaudesta 2015–2016 lähtien. ”Luke” on pelannut nyt yhteensä 280 Bundesliiga-ottelua. Leverkusenin maalilla hän torjuu nyt kuudetta kauttaan. Ensimmäiset kolme Bundesliiga-kauttaan Hradecky edusti Eintracht Frankfurtia.

Kuluva kausi on sujunut Hradeckyltä ja Leverkusenilta erinomaisen hyvin. Hradeckylle eilinen nollapeli oli jo kuluvan kauden yhdeksäs. Kun Bundesliigan kautta on pelattu 20 ottelua, johtaa Leverkusen sarjaa tappiottomalla pelillä. Mestaruustaisto on käytännössä kahden kauppa, sillä sarjataulukon kakkossijalla vaanii Bayern München, vain kaksi pistettä Leverkusenia perässä. Kolmossijaa hallussaan pitävä Stuttgart on jäänyt Leverkusenista jo 12 pisteen päähän. Bundesliiga-kauden 2023–2024 mestaruus ratkeaa viimeistään toukokuun 18. päivä, jolloin pelataan kauden 34:s ja viimeinen kierros.

TPS TV haastatteli Hradeckyä viime kesänä osana Tepsiläiset maailmalla -juttusarjaa. Luken kanssa juteltiin hänen pitkän uransa eri vaiheista ja totta kai myös Tepsistä. Katso video alta!

Valokuva: Tiina Pirilä

Lisää uutisia