TPS-kannattajat tilasivat alkuvuodesta 2010 ison kasan itse suunnittelemiaan t-paitoja yhdessä seuran kanssa. Paitoja koristaa sama kuva, jota käytettiin elokuussa 2009 pelatun TPS-FC Inter-ottelun jättimäisessä koko toisen päädyn peittäneessä tifossa.
TPS-kannattajat halusivat nyt lahjoittaa loput noin 30 myymättä jäänyttä paitaa hyvään tarkoitukseen ja kannattajat valitsivat kohteekseen Luostarinkadun lastenkodin. Lahjoituksen avulla haluttiin myös tukea lasten liikuntamahdollisuuksia luovuttamalla paitojen yhteydessä kaksi palloa lastenkodin käyttöön.
Teollaan TPS-kannattajat halusivat omalta osaltaan tukea Luostarinkadun lastenkodin toimintaa ja kiinnittää huomiota lastenkodeissa asuviin ja työskenteleviin ihmisiin.