TPS ja VPS eivät viettäneet kaudella 2014 mitään maalirikkaita taisteluita. Vepsu pystyi iskemään keväällä Vaasassa yhden maalin, mutta heinäkuussa päädyttiin Turussa lukemiin 0-0. Sama oli sävel myös maanantaina Vaasassa. VPS oli hävinnyt ennen TPS-ottelua viisi matsia putkeen, joten se sai tappioputkensa katki. Vastaavasti TPS venytti peräkkäisten tappiottomien otteluiden määränsä jo kuuteen.
Ottelu alkoi ihan dynaamisesti. TPS järjesti ensimmäisen kunnon paikan vapaapotkusta. Eero Tamminen asettui pallon taakse kentän vasemmalla puoliskolla. Tamminen lähetti kierteisen vedon, joka olisi voinut painua suoraan oikeaan takanurkkaan, mutta VPS-toppari Ville Koskimaa sai päätään väliin ja ohjasi pallon oikealta ohi. Seuraava TPS-paikka siunaantui Joachim Osvoldille, jonka veto painui kuitenkin ohi. VPS:n Lasse Linjala säikytteli TPS-leiriä puskemalla pallon ylärimaan.
Ottelun toisen puoliajan paras paikka avautui Tepsin Juho Lehtoselle, joka tälläsi pallon Osvoldin mainiosta passista kuitenkin päin Henri Sillanpäätä. VPS:n ainoat tilanteet tulivat muutamista erikoistilanteista, joissa joukkue yritti käyttää kokoaan ja fyysisyyttään edukseen.
Pienä tilastoerikoisuutena voidaan mainita, että molemmat joukkueet suorittivat kaikki kolmea vaihtoaan erikseen aina samalla minuuttiluvulla. TPS koettaa jatkaa tappiotonta putkeaan ensi sunnuntaina Kupittaalla, kun vastaan asettuu RoPS klo 18.30 alkaen.