TPS ja Honka kohtaavat viimeinkin Kansallisessa Liigassa – Viivi Spets U19-maajoukkueeseen

TPS matkustaa Subway Kansallisen Liigan kolmannessatoista ottelussaan FC Hongan vieraaksi Espooseen. 

Vaikka Kansallisen Liigan toinen puolisko on jo käynnissä, on tämä vasta joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen. Palloseuran piti vierailla Espoossa jo 15.8., mutta pelaajilla todettiin oireita, jotka sopivat myös koronaan, joten ottelu päätettiin turvallisuussyistä siirtää. Koronatestit olivat negatiivisia, joten vain Honkaa vastaan pelattava ottelu piti siirtää.

Kaudella 2019 joukkueet kohtasivat kahdesti. Turussa pisteet tasattiin Emilia Ukkosen ja Aino Vuorisen maaleilla 1-1 lukemin, kun taas Espoossa kotijoukkue Honka nappasi Anni Miettusen maalilla 1-0 voiton. Joukkueet kohtasivat toisensa myös tämän vuoden Suomen Cupin alkulohkossa, jossa Honka nappasi Jasmin Leppiojan maalilla 1-0 kotivoiton.

Kausi 2020 ei ole sujunut kummaltakaan joukkueelta toivotulla tavalla. Hongalla on kahdentoista pelin jälkeen 18 pistettä ja sarjataulukossa joukkue on kuudentena. Espoolaiset nappasivat kauden ensimmäisestä ottelustaan tasapelin Ilvestä vastaan, mutta toisessa ottelussa TiPS oli vahvempi 3-1 lukemin. TiPS-ottelun jälkeen Honka nappasi kolme voittoa putkeen, mutta näiden perään joukkue kärsi kolme maalin tappiota putkeen. Neljästä viimeisimmästä ottelusta joukkue on napannut tasapelit TiPS:aa ja KuPS:aa vastaan, sekä voitot Ilvestä ja PK-35 Vantaata vastaan.

Hongan ottelut ovat olleet tiukkoja, sillä joukkue on tehnyt 20 maalia ja päästänyt 18. Joukkueen peleistä kuusi on päättynyt maalin erolla ja suurin voitto ja tappio ovat tulleet 3-1 lukemin. Joukkueen paras maalintekijä Dana Leskinen on iskenyt kahdessatoista ottelussa viisi maalia. Toisessa päässä kenttää Pauliina Nuora on ollut maalissa kauden jokaisessa ottelussa. 

Palloseuran 18-vuotias keskikenttäpelaaja Viivi Spets on onnistunut murtautumaan pelaavaan kokoonpanoon kauden jokaisessa ottelussa ja vaikeasta kaudesta huolimatta hän on tyytyväinen saamastaan vastuusta.

– Vaikka kausi on ollut vaikea, omalla kohdallani voin olla tyytyväinen myös siitä, että olen saanut vastuuta kentällä melko hyvin. Olen kuitenkin joukkueen nuorimmasta päästä ja viime kaudella jouduin taistelemaan loukkaantumisen kanssa. Sain kuitenkin treenattua koko talven joukkueen kanssa ja ehdin valmistautua kautta varten. Rehellisesti sanottuna en uskonut, että olisin näin paljon peliaikaa saanut, mutta olen iloinen siitä, että kova työ on tuottanut tulosta.

Kansallisen Liigan lisäksi Viivin taidot on huomattu myös maajoukkueen puolella, sillä Arttu Pitkäkangas valitsi hänet U19-maajoukkueen leirille. Spets oli kutsusta yllättynyt, mutta todella iloinen.

– Olin matkalla Yläkentälle, kun tuli puhelu, että minut on valittu maajoukkueen leirille. Uutinen tuli yllätyksenä, mutta tuntui ihan mahtavalta! Olen painanut kovaa työtä joka päivä, joten on todella hienoa, että kova työ palkitaan. Lähden todella innoissani nauttimaan tästä mahdollisuudesta ja ennen kaikkea aion näyttää, miksi minut leirille kutsuttiin!

Vaikka Spets onkin valittu mukaan myös maajoukkueeseen, osaa löytää omasta pelaamisestaan parannettavaakin.

– Täytyy keskittyä siihen, että saan oman tekemisen laatua entistä paremmaksi ja uskallan tehdä pelissä samoja hyviä ratkaisuja, joita teen treeneissäkin. Lisäksi itsellä pohkeet toisinaan kramppaavat kesken pelin, joten siitä olisi tärkeää päästä eroon.

Nuoresta iästään huolimatta Spets on kokenut pahojakin loukkaantumisia, jotka ovat aiheuttaneet pitkiäkin taukoja pelaamiseen, mutta hän kokee, että loukkaantumiset ovat omalla tavallaan olleet hyvä oppitunti tulevaa tekemistä ajatellen.

– Ensimmäinen paha loukkaantuminen tuli kun olin 14 ja se oli kova paikka. Niin nuorena ei vielä ymmärtänyt, kuinka paljon pitää treenata, vaikka onkin loukkaantuminen. Vasta toisen loukkaantumisen jälkeen tajusin kunnolla, kuinka tärkeää esimerkiksi lihaskunnon treenaaminen on myös silloin, kun ei voi pelata. Tajusin, että jos haluan pelata Kansallisessa Liigassa, niin silloin pitää myös vaatia itseltään paljon. Loukkaantumisten aikana on myös osannut muistuttaa itselleen, että pelistä täytyy nauttia. En nykyisin jännitä pelejä yhtä paljon kuin ennen, enkä pelkää virheitä.

Vaikka Spets on varsinaiselta pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja, ei hän ole jumittunut vain yhdelle paikalle, vaan hänet voi nähdä niin hyökkäyksessä, kuin puolustuksessa. Spets kokee, että hän osaa tarvittaessa mukautua siihen rooliin, mihin häntä tarvitaan.

– Kun taistelee ja antaa aina kaikkensa, voi pelata melkein missä tahansa roolissa. Keskikentällä on toki omasta mielestäni mukavinta pelata, mutta tällä kaudella on kokeiltu myös pelaamista kärjessä ja laitapakkina. Itse pidän pelipaikkaa tärkeämpänä sitä, että olen ansainnut paikkani kentällä.

TPS koki lauantaina vaikean tappion JyPK:n vieraana, mutta Spets korostaa, että kaikki on vielä mahdollista ja Honkaa vastaan on uusi mahdollisuus. Spets kuitenkin korostaa, että se ottelu on jo takana ja katseet on siirretty kohti lauantain ottelua. JyPK-TPS -ottelu oli myös Subway Kansallisen Liigan pride-ottelu, jossa myös jokainen joukkue esitti tukensa tasa-arvon puolesta. Tasa-arvo on Palloseuralle tärkeää myös pride-otteluiden ulkopuolella.

– Haluan, että jokainen voi tulla koppiin omana itsenään, eikä ketään koe, että häntä syrjittäisiin. Olen itse todella iloinen siitä, että pääsimme näyttämään tukemme. Täytyy toki muistaa, että vaikka esimerkiksi kengännauhat olivat hieno ele, on tämä isompi asia, jonka eteen kaikkien pitää toimia.

Lauantain vastustajasta FC Hongasta löytyy paljon mielenkiintoisia pelaajia, mutta Viivin kohdalla mielenkiintoisinta pelaajaa ei tarvi miettiä pitkään, sillä joukkueen riveissä pelaa hänen siskonsa, entinen TPS-pelaaja Wilma Spets.

– Ajattelin jo viime kaudella, että pääsisin pelaamaan Wilmaa vastaan, mutta se ei vielä onnistunut. Jos ollaan molemmat kokoonpanossa, niin tällä kertaa päästään pelaamaan toisiamme vastaan. Onhan siinä oma kipinä päästä näyttämään omalle siskolle kumpi vie. Pelataan molemmat keskikenttää, joten on mahdollista, että päästään vääntämään toisiamme vastaan ja on mielenkiintoista nähdä miten käy, koska kumpikaan ei anna periksi. Kyllä sitä on jo mielessä, miten Wilma ohitetaan ja miten pallo häneltä napataan. Pistetään vielä siskolle terkkuja, että muista säärisuojat!

 

TPS on päässyt valmistautumaan Hongan kohtaamiseen nyt toista kertaa. Alkuperäisellä pelipäivällä TPS:lla oli allaan kauden avauspiste, mutta nyt alla on vaikea tappio. Palloseuran päävalmentaja Sami Haltian mukaan valmistautumisessa ei kuitenkaan ole eroa.

– JyPK-ottelun tappio oli vaikea ja pelin jälkeen tunnelmat olivat aika synkät. Tappio painoi tietysti paljon, mutta ehkä jopa enemmän se, miten se tuli. Emme saaneet omaa peliämme toimimaan Turussa pelatun ottelun tavoin. Nyt vain täytyy unohtaa se peli ja pistää täysi keskittyminen lauantaihin.

Vaikka Honka ei ole ehkä onnistunut täysin lunastamaan niitä odotuksia, jota seuraa kohtaan on asetettu, ei Haltia lähde seuran otteita vähättelemään.

– Lähdettiin nyt joukkueen kanssa toista kertaa käymään läpi sitä, millainen joukkue Honka on. Talvella kohdattiin Suomen Cupissa, eikä silloin Hongalle pärjätty. Nyt kun on seurannut Hongan otteita Kansallisessa Liigassa, niin pakko sanoa, että Honka on kova joukkue, kuten kaikki muutkin. Sarjataulukkoa ei kannata tuijottaa liikaa, sillä vaikka tulosta ei ehkä toivotulla tavalla ole tullut, on Honka pelannut vahvaa peliä. Honka on vahva, nopea ja pallon kanssa varma joukkue. Vaikka sarjataulukko onkin rehellinen, ei siinä näy kaikki asiat. Honka luo paljon paikkoja, mutta tulosta ei tullut.

Hongan paras maalintekijä on kahdessatoista ottelussa viisi kertaa osunut Dana Leskinen. Viime kaudella Leskinen iski saman määrän maaleja kuudessatoista ottelussa. Haltia näkee, että Leskisen tulos ei ole sattumaa, vaan koventuneen roolin tulosta.

– Dana on tällä kaudella ottanut todella isoa roolia ja on pallon kanssa todella nopea ja vaarallinen pelaaja. Viime kaudella en Leskisen otteita juurikaan nähnyt, mutta ainakin tällä kaudella hän on ollut todella vaarallinen niin pallon kanssa, kuin ilman sitä. Hänen kanssaan täytyy olla tarkkana.

Honka on tällä kaudella ollut vaarallinen ottelun loppuun asti, sillä joukkue on neljässä ottelussa onnistunut maalinteossa aivan ottelun viimeisillä minuuteilla. Kauden ensimmäisessä ottelussa Honka iski pallon Ilveksen verkkoon, kun käynnissä oli ottelun 90. peliminuutti ja JyPK:a vastaan Honka iski voitto-osuman kun käynnissä oli ottelun 86. peliminuutti.

– Ollaan toki huomattu, että Honka on iskenyt maaleja aivan otteluiden lopussa. Tämä ei kuitenkaan vaadi mitään erikoista, sillä jokaisessa ottelussa täytyy olla tarkkana ensimmäisistä minuuteista aina loppuun asti.

Kauden ensimmäisellä puolikkaalla Honka päästi vain kahdesti yli maalin, mutta joukkue ei onnistunut pitämään omaa maaliaan puhtaana. Tämän jälkeen Hongan puolustuspäässä on kuitenkin ollut vaikeampaa, mutta Haltian mukaan tätä ei kannata pohtia liikaa.

– Pelissä tapahtuu aina paljon ja vaikka tietäisi, missä aukot ovat, ei se aina näy tilastoissa. Kansallisessa Liigassa kaikki tietävät, miten toiset pelaavat, joten isoja yllätyksiä ei enää tule vastaan. Olemme itsekin tutkineet Hongan peliä videolta ja sieltä löytää ne aukot ja puutteet, joita kaikilla on. Tiedämme itsekin aina, mistä haluaisimme murtautua läpi, mutta myös vastustajan omalla pelaamisella on tässä iso osuus. Jos vastustaja on edellä ja vie tilan pois, ei hyvästä suunnitelmasta huolimatta pääse läpi.

Hongan puolustus koki talven aikana kovan menetyksen, kun Liigan parhaana puolustajana palkittu Elli Pikkujämsä siirtyi KIF Örebron riveihin.

– Ruotsiin lähteneen Ellin saappaat ovat isot täytettäväksi missä tahansa joukkueessa, sillä hän oli omalla paikallaan aika dominoiva pelaaja. Jos Ellin saappaita lähtisi täyttämään, vaatisi se pelaajalta todella paljon. Uskonkin, että Honka ei varsinaisesti lähtenyt niitä täyttämään, vaan muuti pelaamistaan nykyiseen kokoonpanoon sopivaksi. Honka on kokonaisvaltainen joukkue, joka osaa kääntää puolustustilanteen nopeasti hyökkäykseksi ja he luovat vaarallisia tilanteita hetkessä. 

 

Lauantain pelistä ovat varmuudella pois Amanda Aatsinki, Julia Sainio, Frida Lähteenmäki, Viivi Ollonqvist ja Patricia Träsk.

 

Honka-TPS, Tapiolan Urheilupuisto, 12.9. 15:00.

Ottelu on nähtävissä myös Ruutu+ kautta osoitteesta https://www.ruutu.fi/stream/3684903

Lisää uutisia