”Haluamme tehdä pelillämme kannattajamme iloisiksi”, sanoi Turun Palloseuran päävalmentaja Ivan Piñol TPS TV:n videohaastattelussa. Espanjalaisvalmentaja ei puhunut lämpimikseen, vaan tarkoitti sanomaansa. TPS pelasi tänään kolmannen ottelunsa Piñolin alaisuudessa ja otti kolmannen voittonsa. Tepsi antoi Turun LähiTapiola Areenalla pelatussa Ykkösliigacupin kotiottelussa kyytiä SalPalle maalein 5–1.
Ilonaiheita on riittänyt myös tulosten taustalla. Uudistunut TPS pelaa rohkeaa ja hyökkäysvoittoista jalkapalloa – pelissä on niin sanotusti menoa ja meininkiä. Hienoa seurattavaa on ollut lisäksi nuorten TPS-kasvattien esiinmarssi. Päivän pelissä turkulaisten avauskokoonpanossa oli seitsemän pelaajaa, jotka ovat kantaneet mustavalkoista raitapaitaa jo juniorivuosinaan.
TPS:n ja SalPan välinen Ykkösliigacupin ottelu alkoi sähäkästi, sillä pelikello ehti raksuttaa vasta kolmannelle minuutille, kun palloa soviteltiin jo pilkulle. Vieraiden puolustus rikkoi kotijoukkueen Tuomas Pippolaa boksissa ja erotuomari Juuso Vuorisen pilli soi. Pippola laukoi pallon varmasti vasempaan alakulmaan ja vei isännät aikaiseen johtoon.
Erikoisten nippelitietojen ystäville mainittakoon muuten, että päivän pelin tuomarikolmikossa oli kaksi Juuso Vuorista. Erotuomarina oikeutta jakoi kirkkonummelainen Juuso Vuorinen ja turkulainen Juuso Vuorinen toimi avustavana. Tuomaritrion täydensi Vesa Vainio.
Salolaisvieraat tasoittivat ottelun 12. minuutilla, kun TPS:llä pallo hieman poltti jalassa ja SalPa onnistui korkealla prässillä riistämään pallon turkulaisten boksissa. Tasoitusosuman teki Otto Lehtisalo.
TPS-kasvatti Tuomas Pippola on uuden harjoituskauden ensimmäisissä peleissä ollut erittäin terävässä pelivireessä. Tänäänkin Pippola oli näkyvässä roolissa kotijoukkueen hyökkäyspelissä. Fyysisesti varmasti yksi kentän kovimmassa kunnossa olevista pelimiehistä tuntui tämän tästä olevan täysin mahdoton pideltävä SalPa-puolustukselle. Kun Pippola pallon sai, painoi hän pelivälineen kanssa aina suorinta reittiä maalia kohti. Pippola viimeisteli tänään kaksi maalia, nostaen harjoituskauden maalisaldonsa neljään osumaan.
– Ensimmäinen puoliaika ei joukkueena ollut meidän parasta peliämme, teimme virheitä sijoittumisessa ja syöttöpelissämme. Se on kuitenkin ymmärrettävää, pelaajilla on ollut aika kova kuormitus jaloissaan. Viime viikot on treenattu erittäin kovaa. Olen ollut todella tyytyväinen siihen asenteeseen, millä pojat ovat painaneet hommia treenikentällä. Treenikuormitus tuntuu nyt jaloissa, mutta tehty työ kyllä näkyy aikanaan sarjakauden aikana, kommentoi TPS:n päävalmentaja Ivan Piñol avausjaksoa.
Toiselle puoliajalle lähdettiin Pippolan maalien myötä TPS:n 2–1-johdossa. Avausjaksolla SalPalla oli vielä omat hetkensä pelissä, mutta jälkimmäisellä puolikkaalla TPS otti vielä selkeämmin isännän otteen itselleen. TPS:n maalia vartioinut Olli Hakanpää joutui vain kertaalleen torjuntatöihin toisella jaksolla, SalPan maalin suulla sen sijaan riitti tilanteita varsinkin pelin loppua kohti mentäessä.
Ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella TPS taiteili kolme osumaa. Tapa, jolla osumat syntyivät, kuvastaa hyvin uudistuneen Tepsin peliajatusta. Kaikki kolme loppuhetkien maalia syntyivät tilanteista, joissa TPS riisti pallon ja käänsi sen jälkeen pelin nopeasti ja suoraviivaisesti pystyyn.
TPS:n uusi vahvistus, Espoon Palloseurasta Turkuun siirtynyt laitahyökkääjä Oscar Dahlfors pääsi viimeisellä kymmenminuuttisella ilahduttamaan kotiyleisöä kahdella osumalla. Uusi nimi Tepsin maalintekijätilastoissa on myös Rasmus Harjanne, joka tänään viimeisteli ensimmäisen täysosumansa miesten peleissä. Harjanne, 17, nostettiin talven aikana edustusmiehistöön TPS:n B-junioreista. Ensimmäisen miesten pelien maalin kunniaksi pullakahvit on syytä tarjota ainakin joukkuekaveri Aapo Boströmille, niin hienon syötön täyden ”Buusti” nuoren tulokaspelaajan osumaan tarjosi.
Kokonaisuudessaan mustavalkoisilta nähtiin jälleen erittäin sitoutunutta joukkuepeliä. Hyvä esimerkki joukkuepeliin sitoutumisesta oli kärkipelaaja Onni Helén, joka alusti molemmat Oscar Dahlforsin maalit. Helén olisi itsekin voinut tilanteissa laukoa, mutta tarjosi kahteen otteeseen syötön vielä paremmassa paikassa olleelle Dahlforsille – yhteispeli tuotti kaksi maalia.
– Tauolla puhuimme, että pitää olla aggressiivisempi ja kliinisempi boksissa. Olimme vain maalin johdossa ja peli piti niin sanotusti tappaa. Sitä pojat lähtivät toteuttamaan toiselle puolikkaalle. Jaksoimme luoda painetta loppuun asti ja lopussa se työ palkittiin. Pelasimme tosi sitoutuneesti joukkueelle. Onni esimerkiksi oli fantastinen tänään, hän syötti epäitsekkäästi joukkuekaverille, kun näki Oscarin olevan hyvässä paikassa. Nämä ovat juuri niitä tekoja, joista voittava joukkuepelaaminen muodostuu, kiitteli Piñol suojattejaan.
– Olen iloinen siitä, että pystyimme jälleen tänään tarjoamaan ilonaiheita meitä kannustamaan saapuneelle kotiyleisölle. Siihen me pelillämme pyrimme, voittamaan ja tekemään paljon maaleja, päätti Piñol.
Ykkösliigacupin kahdella voitolla avanneen TPS:n pelit jatkuvat viikon päästä Tammisaaressa vierasottelulla EIF:ää vastaan. Ottelun aloitusaika on muuttunut aiemmin ilmoitetusta. Lauantaina 15.2. Ekenäs Sparbank Arenalla pelattava ottelu potkaistaan käyntiin kello 16.00, tuntia aiemmin ilmoitettua myöhemmin.
Lopputulos:
TPS–SalPa 5–1 (2–1)
Ottelun maalit:
5 min 1–0 Tuomas Pippola (rp)
12 min 1–1 Otto Lehtisalo
23 min 2–1 Tuomas Pippola (Aapo Boström)
80 min 3–1 Oscar Dahlfors (Onni Helén)
84 min 4–1 Rasmus Harjanne (Aapo Boström)
88 min 5–1 Oscar Dahlfors (Onni Helén)
Varoitukset:
TPS
18 min Onni Helén
37 min Nino Rajamäki
SalPa
20 min Roope Salo
27 min Noah Kaijasilta
68 min Oskari Jakonen
80 min Joonas Meura
TPS:n kokoonpano:
Olli Hakanpää (MV, C)
Aoi Chishima (89 min Wertti Lintervo)
Jesper Aitos
Akim Sairinen
Rasmus Harjanne
Tomi Väkiparta
Aapo Boström
Emu Kawakita (68 min Elias Collin)
Nino Rajamäki (61 min Oscar Dahlfors)
Onni Helén (89 min Aarne Louramo)
Tuomas Pippola
Erotuomari: Juuso Vuorinen
Pelipaikka: LähiTapiola Areena, Turku
Yleisömäärä: 192
Seuraava ottelu: La 15.2. klo 16.00 EIF–TPS, Tammisaari.