Neljän pisteen päässä sarjakärki FC Interin takana kyttäävät TPS ja HJK iskevät ensi sunnuntaina Turun Veritas Stadionilla yhteen. Panoksia ei siis todellakaan puutu, kun nämä perinteiset kilpakumppanukset iskevät jo kolmannen kerran tällä kaudella yhteen. TPS-HJK avaa mukavasti tietä Veikkausliigan syksyiselle loppusuoralle ja samalla myös mitalitaistelut voidaan julistaa alkaneeksi.
TPS vei kauden ensimmäisen klassikon Paavo Nurmi Stadionilla lukemin 3-1 ja Helsingissä pisteet tasattiin maalittomalla tasapelillä.
– Jälkimmäisestä pelistä oli enemmänkin tarjolla, mutta epäonnistuttiin pilkulta ihan loppuminuuteilla. HJK lähti tähän sarjaan kuitenkin suurimpana suosikkina, eikä se asetelma ole miksikään muuttunut, TPS:n päävalmentaja Marko Rajamäki muistuttaa.
TPS joutuu lähtemään sunnuntain taisteluun ilman Toni Kolehmaista, joka siirtyi siirtoikkunan viimeisenä päivänä norjalaiseen Hønefoss BK:hon.
– Kole oli kaksi ja puoli kautta meidän tärkeimpiä pelaajiamme, joten totta kai hänen lähtönsä vaikuttaa. Hän kantoi lisäksi vastuuta myös kapteenina, mutta nyt muiden pitää kasvaa ja ottaa isompaa roolia. Meidän tilanteemme sarjassa on edelleen erinomainen ja tästä on tulossa jännittävä ja mielenkiintoinen syksy, Rajamäki ennakoi.
Helsinkiläislähtöinen TPS-hyökkääjä Aleksi Ristola on pelannut hienon debyyttikauden Veikkausliigassa ja on merkkauttanut jo kymmenen maalia. Yksi niistä syntyi juuri kauden ensimmäisessä HJK-ottelussa.
– HJK kisaa samoista sijoituksista meidän kanssamme ja odotettavissa on taas kova taistelu. Ei minulla Klubia vastaan muuten mitään erityistä jännitettä ole, koska en ole koskaan edes pelannut siellä. Olisi hienoa, jos yleisöä tulisi paljon ja saataisiin hyvätunnelmainen kärkimatsi, Ristola toivoo.
HJK on vahvistanut jo ennestään nimekästä ryhmäänsä matkan varrella Mika Väyrysellä ja Sakari Mattilalla.
– Kovia nimiä molemmat, eikä se pelaajalista ennestäänkään ihan nimetön ole. HJK:kin on hävinnyt jo seitsemän peliä tällä kaudella, joten ei ne ainakaan ihan viime kauden tyyliin mestaruuteen marssi, Ristola alleviivaa.
TPS-HJK alkaa sunnuntaina 2.9. poikkeuksellisesti jo klo 16.00.