Turun Palloseura vahvistaa Veikkausliiga-joukkuettaan laitapuolustaja Tobias Karkulowskilla. Karkulowski, 21, on allekirjoittanut turkulaisseuran kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen. Hän siirtyy TPS-paitaan FC Lahdesta.
Suomalais–puolalaiset sukujuuret omaava Karkulowski on lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatteja. Jalkapalloilun hän aloitti aikanaan FC Kuusysin junioreissa. Aikuisurallaan Karkulowski on kerryttänyt jo kosolti kokemusta Ykkösliiga-tasolta, kaikkiaan 68 ottelun verran.
Viime kaudella Karkulowski oli Ykkösliigan voittaneen FC Lahden luotettuja runkopelaajia ja keräsi lopulta joukkueensa kenttäpelaajista kaikkein suurimmat minuutit. Karkulowski summasi 26 Ykkösliiga-ottelussa yhteensä 2239 peliminuuttia. Laitapuolustaja viimeisteli itse kaksi maalia ja antoi kuusi maaliin johtanutta syöttöä.
– Uskon, että tuleva kausi Veikkausliigassa Tepsin kanssa on minulle hyvä seuraava askel eteenpäin. Haluan päästä näyttämään omaa osaamistani Veikkausliiga-tasolla ja motivaatio on kova saada lisää liigapelejä vyölle sen parin vuoden takaisen liigadebyytin jatkoksi, kertoo Karkulowski.
TPS:n urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläisen mukaan Palloseura saa Karkulowskista monipuolisen puolustuspään pelaajan, joka pystyy myös tukemaan hyökkäysiä.
– Tobias pystyy pelaamaan niin oikean kuin vasemmankin laitapuolustajan paikkaa. Hän pystyy tukemaan hyökkäyksiä laitapakin tontilta ja petaamaan maalipaikkoja. Tobias on nuori pelaaja, jolla on allaan hyvä kausi Ykkösliigan kärkijoukkueessa ja nyt hän tavoittelee motivoituneena uutta askelta urallaan, summaa Hämäläinen.
TPS-palaa Veikkausliiga-kentille huhtikuun alussa! Nyt voit lähteä mukaan TPS-kannattajien reissulle kauden avauspeliin Maarianhaminaan. Varmista myös oma paikkasi Veritas Stadionin pääkatsomossa ostamalla oma kausikorttisi nyt Lippu.fin verkkokaupasta.
Pelaajaprofiili: Tobias Karkulowski
- syntymäaika: 9.10.2004
- syntymäpaikka: Lahti
- kansalaisuus: suomi & puola
- pituus: 184 cm
- pelipaikka: laitapuolustaja
- vahvempi jalka: molemmat
- sopimus TPS:n kanssa: 2026+1
- aiemmat seurat: FC Kuusysi, FC Lahti, KuPS, JäPS, SJK