Toista kertaa järjestetty ja jo perinteeksi muodostunut Talvi Aura Cup 2026 saatiin päätökseen sunnuntaina 11.1.2026.
Kutsuturnaus keräsi tammikuun aikana Turkuun laajan ja laadukkaan kattauksen juniorijoukkueita eri puolilta Suomea – sekä myös kansainvälistä väriä.
Turnaus pelattiin kahdessa osassa:
- T15- ja P15-sarjat ratkottiin 3.–4.1.2026
- T18- ja P18-sarjat puolestaan 10.–11.1.2026
Ottelut pelattiin Turussa, Impivaara Areenan laadukkaissa olosuhteissa. Areenan noin kahdeksan asteen sisälämpötila loi erinomaiset puitteet talvijalkapallolle, vaikka ulkona paukkui parhaimmillaan lähes 20 asteen pakkanen. Turnaukseen osallistuneiden joukkueiden majoituksesta vastasi Sokos Hotel Kupittaa, josta kulkuyhteydet Impivaaraa Areenalle olivat vaivattomat julkisilla kulkuvälineillä.
Sarjat ja joukkueet
Talvi Aura Cupissa nähtiin laaja ja laadukas joukko juniorijoukkueita eri ikäluokissa.
- T15-sarjassa mukana olivat TPS, KuPS, Valtti, Sibbo Vargarna sekä GrIFK (2012).
- P15-sarjassa pelasivat TPS, TPS/Musta, KuPS YJ, PK-35/2 sekä PKKU/1.
- T18-sarjassa joukkueet olivat TPS, HJS, Ilves, FC Espoo ja FC Honka U18 Akatemia.
- P18-sarjassa nähtiin TPS:n lisäksi VPS, VJS, Ilves sekä virolainen Paide Linnameeskond.
Kansainvälistä tunnelmaa Virosta
P18-sarjassa nähtiin myös kansainvälistä väriä, kun turnaukseen osallistui virolainen Paide Linnameeskond akatemiajoukkueellaan. TPS:stäkin tuttu Mika Laurikainen toimii seurassa akatemiajohtajana ja hänen vastuualueisiinsa kuuluu akatemian toiminnan kehittäminen muun muassa valmentajakoulutuksen sekä kansainvälistymisen kautta.
Paiden osallistuminen Talvi Aura Cupiin sai alkunsa TPS Juniorijalkapallon valmennuspäällikkö Miro Varhelahden kutsusta.
– Miro pyysi meitä mukaan ja joukkue saatiin lopulta matkaan. Oli hienoa päästä pelaamaan kovia pelejä ja samalla pelaajat saivat arvokasta kokemusta siitä, missä muualla mennään ja miten oma taso vertautuu suomalaisiin joukkueisiin. Oli myös mukava turnauksessa tavata vanhoja TPS-aikaisia tuttuja, Laurikainen kertoo.
Laurikaisen mukaan virolainen jalkapallo on vahvassa kehitysvaiheessa. Osa maan kärkijoukkueista pärjäisi hyvin Veikkausliiga-joukkueille. Hän kehuu myös Paide Linnameeskondin olosuhteita erinomaisiksi: käytössä on täysimittainen halli sekä useita nurmi- ja tekonurmikenttiä. Akatemiajoukkueen pelaajat asuvat pääosin koululla, ja harjoittelu sekä muu arki on rakennettu tukemaan tavoitteellista jalkapallon harrastamista.
Järjestelyt saivat kiitosta
Turnauksen järjestelyihin oltiin laajasti tyytyväisiä. Positiivista palautetta kuultiin niin joukkueiden toimihenkilöiltä, pelaajilta kuin käytävilläkin. Yleinen viesti oli, että ei tällaisia laadukkaita ison kentän talviturnauksia ole liikaa.
Turnauspäällikkö Tuuli Laurikainen oli tapahtuman kokonaisuuteen erittäin tyytyväinen:
– Järjestäminen on upeaa, kun on loistavat yhteistyökumppanit sekä joukkueet mukana toiminnassa. Olosuhteet olivat moitteettomat – kiitos Impivaara Areena. Majoitus ja ruokailut sujuivat mutkattomasti Sokos Hotel Kupittaan ja Impivaaran jäähallin kahvion ansiosta. Erotuomareille iso kiitos, ja erityisesti kiitokset omille joukkueille järjestelyistä paikan päällä.
Myös TPS Juniorijalkapallon valmennuspäällikkö Miro Varhelahti nosti esiin turnauksen kokonaislaadun ja yhteistyön:
– Ajankohta toimii B-nuorten osalta loistavasti. SM-karsintojen alku lähestyy ja Talvi Aura Cupissa joukkueet pääsevät pelaamaan laadukkaita pelejä, sekä viettämään aikaa yhdessä.
– Turnauksen taso nousi viime vuodesta ja uskon, että tämän päälle päästään rakentamaan taas ensi vuoden alkuun mahtava turnaus. Nyt saimme poikien turnaukseen kansainvälisen mausteen, kun Paide oli mukana – 2027 mukaan tavoitellaan ulkomaista joukkuetta myös tyttöjen sarjaan.
Turnauksen aikana positiivista palautetta saatiin jokaiselta osa-alueelta ja TPS Juniorijalkapallo kiittää kaikkia mukana olleita joukkueita sekä yhteistyökumppaneita onnistuneesta tapahtumasta. Odotamme innolla ensi vuonna jälleen pelattavaa Talvi Aura Cupia Turussa.



Teksti ja kuvat: Juuso Anteroinen