”Tästä kaikille suomalaisen jalkapallon ystäville #Veikkausliiga-aiheinen taustakuva:”, lukee twiitissä. Klikkaan suurentaakseni kuvaa, ja alan kevyesti prässäämään hiiren oikeaa näppäintä tallentaakseni kuvan ja asettaakseni sen taustakuvaksi. Jotain kuitenkin puuttuu. TPS:n logo.
Nousee tunne, joka on sekoitus pettymystä ja kevytvireistä itselleen nauramista. Miten tuonkin unohdin. Samankaltainen tunne kuin siitä, kun uuden vuoden tammikuussa kirjoittaa ensimmäisen kerran päivämäärää kysyttäessä päivän ja kuukauden perään väärän vuosiluvun.
Siinä kaikki negatiiviset kokemukset, mitä TPS:n pelaaminen tulevalla kaudella Ykkösessä aiheuttaa.
Ei painavampaa pettymystä, jonka löytäisi useampana päivänä itsestään. Ei raivoa, ei ketutusta. Ei pakottavaa tunnetta siitä, että yhden kauden Ykkösessä kestää joukkuetta seurata, mutta ensi kaudella on kyllä oltava takaisin liigassa.
Oikeastaan aika yllättävää. Olenko kunnianhimoton kannattaja? Jalkapallo-hifistelijä, henkisesti 60-luvulla elävä mukavan meiningin fiilistelijä?
Hetken kiusaus vastata kyllä yllä oleviin kysymyksiin on kova. Mutta loppujen lopuksi, kun jalkapalloa ja oman seuran seuraamista tarpeeksi imeskelee, löytyy sen tulisesta, jauhomaisesta ytimestä kuitenkin omasta mielestäni myös voittaminen. Haluan tietenkin nähdä vielä TPS:n pelaavan Suomen Mestaruudesta, ja haluan nähdä seuran myyvän Matej Hradeckyn kaltaisia ”yksi miljoonasta” –yksilöitä suoraan kansainväliselle huipulle.
Kuitenkin, kun katsotaan suomalaista jalkapalloseuraa silmiin, se on olemassa ennen kaikkea yhteisöään varten. (Myös HJK, jolle pitää silti antaa hyväksyvät aplodit siitä, että se uskalsi ajatella täysin uudella tavalla ja tehdä sen lisäksi vielä jotain suunnitelmallisen konkreettista.) Yhteisölleen oleminen on kuitenkin katoava luonnonvara globalisoituvassa jalkapallossa, moni englantilainen kannattaja sanoo että katsoisi mieluummin omaa seuransa pelaavan omilla kasvateilla alasarjoissa, kuin ulkomailta tuotujen tähtipelaajien pelaamista pääsarjassa. Englannissa lähiyhteisön kannattajien ja seuran dollari-pupilli –johtajien intressit ovat kuitenkin erilaiset. Suomessa tätä ongelmaa ei ole, seurojen tärkeimmät asiakkaat ovat sen oma, paikallinen yhteisö.
Yhteisön kannalta sillä ei mielestäni ole teoriassa hirvittävän paljon väliä, missä seuran edustusjoukkue pelaa. Tärkeintä on, että pelaa. Käsitykseni edustusjoukkueen merkityksestä osana sitä kaikkea mitä seura tekee, on muuttunut paljon päästyäni nykyisessä seurassani tekemään sen eteen muutakin kuin raapimaan kakkospalloja omille kentällä. Edustusjoukkueen tärkein tehtävä on mielestäni olla vetonaula siinä tapahtumassa, kotiottelussa, joka luonnollisimmalla tavalla kerää kaikki seurayhteisön jäsenet ja samoja arvoja edustavat ihmiset yhteen. Siksi seura ilman edustusjoukkuetta tuntuu ainakin omassa päässäni yhtä olennaisella tavalla puutteelliselta kuin seura ilman junioritoimintaa.
Osuva esimerkki edustusjoukkueen merkityksestä lähialueelleen tulee Napolista vuodelta 2004. Kaupungin, jossa voi tunnetusti elämän juoksuradalla olla esteitä vähän kohtuuttomaan tahtiin, ylpeys S.S.C Napoli meni tuolloin konkurssiin. Nopeaan tahtiin tilalle perustettu muovilta kalskahtava Napoli Soccer ei kuitenkaan aloittanut alimmalta sarjatasolta, sillä päättävät elimet kokivat, että jalkapallo on Napolille kaupunkina niin tärkeää, että seuran pudottaminen alimmalle askelmalle olisi kohtuuttoman haitallista yhteisölle. Se sai aloittaa uuden tulemisensa Serie C1, joka on ymmärrykseni mukaan kolmanneksi korkein sarjataso. Näin ainakin, mikäli uskomme the Guardianin podcastia, ja miksi emme uskoisi, sillä saarivaltakunnan asukithan ovat tunnetusti poikkeuksellisen rehtejä.
Se, mitä yritin kaiketi sanoa, on että TPS kiteytyy vähintään yhtä paljon Mutterissa tehtävään työhön, kuin edustusjoukkueen sarjapaikkaan. Tai junnuihin lämmittelemässä, koordinaatiojuttuja tehden ja tekemistä ”TEE, PEE, ÄS”-huudoilla rytmittäen. TPS-kannattajiin.
Siksi alkava kausi Ykkösessä ei tunnu paremmalta tai huonommalta kuin kausi Veikkausliigassa tuntuisi. Ainoastaan erilaiselta.
*****
Jesse Saarinen @jessesaarine
Kirjoittaja on TPS-kasvatti, entinen liigapelaaja, nykyinen KaaPo:n juniorivalmentaja, luokanopettajaopiskelija ja TPS:n kausikorttilainen.
