Suomen Cupin avausottelusta tyly tappio

TPS aloitti Suomen Cupin ottelut Åland Unitedin vieraana ja joutui lähtemään kotimatkalle ilman pisteitä, sillä kotijoukkue nappasi voiton selkeillä 7-0 lukemilla.

TPS sai otteluun vahvan alun, eikä pallo ensimmäisten minuuttien aikana juuri käynyt mustavalkoisten puolustuspäässä. Noin kymmenen minuutin kohdalla kotijoukkue sai painettua peliä enemmän myös vierailijoiden päätyyn. TPS kuitenkin puolusti hyvin ja iski vastaan omista paikoistaan. Vajaan vartin kohdalla puolustukselle kävi paha nukahdus ja purkupallo jäi suoraan kotijoukkueen pelaajiin. Tilanne saatiin pelattua kulmaksi, mutta kotijoukkue onnistui hyödyntämään sen ja Maria Cassandra Korhonen iski vierailijat johtoon.

TPS sai oman paikkansa vajaan kahdenkymmenen minuutin pelaamisen jälkeen. Amanda Aatsinki antoi hyvän pystysyötön Laura Linnalalle, joka juoksi terävästi pakoon puolustukselta. Linnala ehti jo yksin maalivahtia vastaan, mutta lopulta tuomari nosti pitkän empimisen päätteeksi lipun ylös paitsion merkiksi.

Mustavalkoisten seuraavaa paikkaa saatiin odottaa kymmenisen minuuttia. Jenni Kauppi riisti pallon keskialueella ja vapautti Linnalan hyökkäykseen. Linnala nousi terävästi vetopaikkaan ja laukoi, mutta Christina Dineson oli maalillaan tarkkana ja nappasi pallon haltuunsa.
Neljänkymmenen minuutin molemmin puolin Åland United sai luotua kaksi vaarallista paikkaan. Ensin kaksi vaarallista hyökkäystä päättyi paitsioon ja hetkeä myöhemmin Palloseuran puolustus selvitti kaksi vaarallista tilannetta. Ensimmäisen puolikkaan lopussa Åland United sai vielä neljännen kulman ja pallo päätyi Anna Westerlundin pään kautta ohi Inkeri Niemen. Näin ollen tauolle siirryttiin kotijoukkueen 2-0 johdossa.

 

Toisen puolikkaan kotijoukkue aloitti todella vahvasti. Heti ensiminuuteilla Palloseuran maalille saatiin luotua vaarallinen paikka, mutta puolustus selvitti ensimmäisen tilanteen ja jatko päätyi Palloseuran maalin katolle. Vain hetkeä myöhemmin Åland United sai viidennen kulmansa. Puolustus pääsi ensimmäisenä palloon, mutta purkupallo ja kotijoukkueen pelaajille päätyen lopulta Sarah Mary Troccolille, joka upotti Åland Unitedin 3-0 johtoon.

Kotijoukkueen vahva alku jatkui ja vain kaksi minuuttia myöhemmin Dana Leskinen pääsi vaarallisesti puolustuksen läpi yksin Niemeä vastaan. Niemi kuitenkin peitti upeasti ja Leskisen laukaus painui ohi takanurkan. Kului jälleen kaksi minuuttia ja Åland United pääsi vaarallisille paikoille, kun Signy Aarna pääsi laukomaan kahdesti. Niemi torjui ensimmäisen yrityksen ja sai toisessakin laukauksessa kosketuksen palloon. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan pallo upposi maaliin ja Åland United siirtyi jo 4-0 johtoon.

Hetki tästä ja kotijoukkue siirtyi jo 5-0 johtoon. TPS epäonnistui pallon purkamisessa ja Åland United pääsi kokeilemaan avopaikasta. Laukaus kilpistyi ylärimaan, mutta jäi ikävästi maalin eteen ja Korhonen pääsi iskemään pallon maaliin. Muutamaa minuuttia myöhemmin Leskinen osui nopeasti kaksi kertaa ja iski taululle jo 7-0 lukemat.

Seuraava paikka tuli vuorostaan mustavalkoisille. Laura Linnala karkasi ahvenanmaalaisten puolustukselta, mutta Dineson luki tilanteen hyvin ja nousi maaliltaan. Dineson ei saanut Linnalan laukausta haltuunsa, mutta sai hidastettua sitä tarpeeksi, jotta puolustus ehti siihen ajoissa. Hetkeä myöhemmin Netta Laasio nousi terävästi vetopaikalle ja laukoi, mutta maalille vaihdettu Matilda Nurmi poimi alakulmaan suuntautuneen vedon syliinsä.

TPS sai ottelun lopussa vielä yhden vaarallisen hyökkäyksen kohti Nurmen vartioimaa maalia, mutta lisäosumia ei nähty, vaan Åland United nappasi tehokkaan toisen puolikkaan avulla selkeän 7-0 voiton.

 

– Ensimmäisellä puoliajalla toteutettiin joitakin sovittuja asioita jollain tasolla, muttei erikoistilanteissa. 2-0 pukukoppimaali juuri ennen taukoa vaikutti joukkueen ajatuksiin selkeästi ja se vaikutti liikaa toisen puolikkaan otteisiin. Asioita alkoi tapahtua liian nopeasti, eikä siihen ollut mahdollisuutta reagoida tarpeeksi penkin puolelta. Tuli synkkä vartti, jonka aikana vastustaja iski muun muassa seuraavat kaksi erikoistilannemaalia. Olisi tarvittu jotain poikkeuksellista, jotta oltaisiin saatu kerättyä joukkue kasaan ja rauhoitettu sitä kautta peliä. Sellaista ei valitettavasti saatu ja Åland United rokotti kovalla kädellä. Vaihtojen myötä saatiin kuitenkin rauhoitettua peliä jonkin verran. Täytyy käydä ottelu läpi joukkueen kanssa ja keskustella siitä, mitä voidaan poimia tulevia pelejä varten. Siinä lyhykäisyydessään päällimmäiset ajatukset tästä ottelusta, Palloseuran päävalmentaja Akusti Salonen tuumi ottelun jälkeen.

 

Pelaajien puolesta kommentteja antoi tällä kertaa kapteenin nauhaa kantanut maalivahti Inkeri Niemi.

– Ensimmäisellä puoliajalla oltiin varauduttu siihen, että Åland United tuli kovaa. Hävittiin ensimmäisellä puoliajalla kaksi erikoistilannetta ja päästettiin niistä kaksi maalia. Saatiin tehtyä pallollisesti asioita, joita ei ehkä osattu itse edes ennakoida. Ensimmäisellä puoliajalla löytyi positiivisia asioita. Toisen puoliajan alku taas oli todella vaikea. Hävittiin tilanteita boksissa ja Åland United iski siellä maaleja kovalla prosentilla. Maalivahtina tällaisen pelin jälkeen on vaikeaa kerätä itseään, mutta täytyy vain katsoa tulevaan. Toimin tänään vielä kapteenina ja se tuo lisää vastuuta. Otan vastuun mielelläni vastaan, mutta tällaisen ottelun jälkeen on se on vaikea asia. Täytyy vain tukea muita ja auttaa heitä kohti seuraavaa peliä.

Lisää uutisia