SalPa-tappion myötä TPS:n tie vie Veikkausliiga-karsintoihin

Valokuva: Tiina Pirilä.

Jalkapallon Ykkösliigan toiseksi viimeisellä kierroksella TPS kohtasi vierasottelussa SalPan lauantaina 4. lokakuuta. Joukkueiden kaikki aiemmat kilpailulliset kohtaamiset tänä vuonna voittanut TPS koki nyt Salossa 0–1-vierastappion. Voitolla TPS olisi pitänyt haaveensa suorasta noususta elossa ja siirtänyt ratkaisun Ykkösliigan päätöskierroksen kotipeliin FC Lahtea vastaan. Tappio Salossa tiesi sitä, että aiemmin samalla kierroksella omassa ottelussaan SJK Akatemian voittanut FC Lahti karkasi tavoittamattomaan johtoon sarjakärjessä. FC Lahti sinetöi näin Ykkösliigan mestaruutensa ja suoran nousun jo ennen päätöskierrosta. Samaten varmaa on, että TPS tulee sijoittumaan Ykkösliigassa toiseksi ja pääsee näin yrittämään nousua Veikkausliigaan karsintojen kautta.

SalPa-vierasottelu oli TPS:lle pelillisesti vaikea. Joukkue ei yltänyt omalle parhaalle pelilliselle tasolleen. Varsinkin hyökkäyspäässä TPS:n otteisiin jäi paljon parannettavaa. Palloseuran vedot painuivat liian usein maalin yli, lukuisat turkulaisten kulmapotkut taas jäivät auttamatta liian lyhyiksi, jotta niistä olisi todellisia vaaraa SalPa-maalille pystytty luomaan.

Onnikaan ei ollut TPS:n puolella, sillä aivan ensimmäisen puoliajan lopussa turkulaisvieraat kävivät niin lähellä maalintekoa kuin suinkin voi käydä tekemättä maalia. Ensin TPS:n laitapuolustaja Oscar Häggström onnistui murtautumaan oikealta laidalta maalipaikkaan ja laukoi terävästi, mutta veto kilpistyi takatolppaan. Häggströmin tolppakudin paluupalloon pääsi ensimmäisenä TPS-kärki Onni Helén, joka pääsi puskemaan palloa kohti tyhjää maalia. Jostain, selostajan sanoja lainaten ”kuin kolmannesta ulottuvuudesta”, eteen tuli kuitenkin SalPa-maalivahti Antto Mikkosen käsi. Mikkonen onnistui torjunnallaan pelastamaan tilanteen aivan maaliviivalta.

SalPan putoaminen sarjaporrasta alemmas oli varmistunut jo ennen, ja lauantain ottelussa salolaiset saivatkin sanoa hyvästit Ykkösliigalle, sillä kyseessä oli joukkueen kauden viimeinen kotiottelu. SalPa iski voittomaalin vartti ennen täyttä aikaa Otto Lehtisalo. Lopussa TPS sai vielä kirivaihteen silmään, mutta ei yrityksistä huolimatta onnistunut maalinteossa.

– Epäreilu tulos. Olisimme ansainneet enemmän. Tänään ei riittänyt. Kauden lopuksi me olemme saaneet, mitä olemme ansainneet. Onnittelut FC Lahdelle mestaruudesta. Me emme kuitenkaan lopeta tähän, kommentoi TPS:n päävalmentaja Ivan Piñol tuleviin Veikkausliiga-karsintoihin viitaten.

TPS kohtaa Ykkösliigan päätöskierroksen ottelussa FC Lahden Turussa lauantaina 18. lokakuuta. Sen jälkeen TPS:n kausi jatkuu Veikkausliigan nousukarsinnoissa. TPS:n vastustaja liigakarsinnoissa ratkeaa Veikkausliigan karsintasarjan päätöskierroksella FC Hakan ja KTP:n kohtaamisessa. Hakan on pakko voittaa ottelu kammetakseen itsensä vielä karsijan paikalle ja välttääkseen suoran putoamisen Ykkösliigaan. KTP:lle puolestaan riittää karsintapaikan varmistamiseen tasapelikin.

Lopputulos:

SalPa–TPS 1–0 (0–0)

Ottelun maalit:

76 min 1–0 Otto Lehtisalo

Varoitukset:

SalPa
42 min Abdoulaye Kone
61 min Asse Alain Guei
77 min Asse Alain Guei
90+6 min Topias Helle

TPS
90+3 min Elmer Vauhkonen

Kentältäpoisto:

SalPa
77 min Asse Alain Guei (toinen varoitus)

TPS:n kokoonpano:

Dan Lauri (MV)
Benjamin Dahlström (83 min Riku Riski)
Atte Sihvonen (C)
Akim Sairinen
Oscar Häggström (83 min Aly Coulibaly)
Marius Könkkölä
Lasse Ikonen (74 min Emu Kawakita)
Aapo Boström
Albijon Muzaci
Onni Helén
Miika Kauppila (62 min Elmer Vauhkonen)

Erotuomari: Kalle Mäkinen

Pelipaikka: Sauli Niinistön Urheilupuisto, Salo.

Yleisömäärä: 1461

Sää: 10°, pilvistä ja poutaa

Seuraava ottelu: La 18.10. klo 15.00 TPS – FC Lahti, Veritas Stadion.

Kooste


Hikihaastattelu

Lisää uutisia