TPS paranteli asemiaan Veikkausliigassa nousemalla ohi FC Hongan takaisin sarjataulukon neljänneksi. Hieman alavireisesti viime aikoina pelannut Palloseura nousi tappioasemasta todella tärkeään 2-1-voittoon sarjan häntäpään valvojan, RoPS:n, kustannuksella. RoPS oli kuitenkin ilkeä vastustaja, eikä Tepsin iltapuhde ollut missään määrin helppo.
TPS:n voittomaalin iski kautta aikain ensimmäisellä liigamaalillaan virkeä Dennis Okaru. TPS-leirissä oli ottelun jälkeen vallalla pienen tauon jälkeen taas iloisuutta ja vapautuneisuutta. Sitä ne kolmen pisteen illat vaan teettävät.
Ottelun ensimmäinen puoliaika edettiin maaleitta, mutta heti toisen puoliajan alussa ottelu sai uutta potkua maalien muodossa. Illan ensimmäisestä vastasi kuitenkin RoPS. TamU:sta Lappiin keväällä siirtynyt Mika Lahtinen lähetti aivan loistavan pystysyötön eteenpäin ja virolaiskärki Henrik Ojamaa juoksi vikkelästi hieman seisovalta TPS-puolustukselta karkuun. Ojamaa pääsikin nokitusten TPS-maalivahti Henrik Moisanderin kanssa, kiersi tämän ja pisti pallon hallitusti verkon perukoille.
– Annoimme TPS:n pitää suosiolla enemmän palloa ja lähdimme tähän peliin puolustuspään kautta. Tavoitteena oli iskeä sitten vastaan ja juuri näitä me haimme, RoPS:n ykköskoutsina John Allenin jälkeen debytoinut Matti Hiukka myönsi.
RoPS:n riemua ei kestänyt kuitenkaan kuin kolme minuuttia, kun isännät iskivät karulla tavalla takaisin. TPS-kannattajien riemuksu vihdoin kentälle palannut Toni Kolehmainen antoi vasemmalta vapaapotkun. Pallo leijaili rovaniemeläisten maalin edustalle ja korkeimmalle jälleen kerran noussut Njazi Kuqi ohjasi sen tarkasti päällään sisään. Häkki oli Nasselle jo tämän kauden kahdeksas.
– Pelin kontrolli oli koko ajan meillä ja onneksi päästiin iskemään nopeasti tasoihin. RoPS kyttäsi koko ajan vastaiskuja ja niiden kanssa sai olla tarkkana, TPS-luotsi Marko Rajamäki puolestaan totesi.
TPS oli tasoituksen jälkeen se aktiivisempi osapuoli, mutta kyllä RoPS:kin yritti välillä tosissaan hyökätä. Ottelun lopullinen ratkaisu leivottiin 71. minuutin kohdalla – ja jälleen erikoistilanteesta. TPS sai nyt oikealta puolelta vaparin ja jälleen Kuqi pääsi pelivälineen väliin, mutta lopullisesti pallon verkkoon niittasi aivan maaliviivalta Okaru.
Ottelun loppu painettiin suhteellisen tasaisissa merkeissä ja RoPS sai myös sen pienen loppuhetkien pakollisen painostuksen päälle, mutta mitään kovinkaan vaarallista ei kuitenkaan nähty. Päinvastoin Kuqi oli ratkaista koko sodan lopullisesti turkulaismerkkisesti, mutta pallo kilahti kotiyleisön harmiksi tolppaan.
– Olen ihan tyytyväinen tähän porukkaan ja uskon, että näillä miehillä me pystymme taistelemaan sarjapaikasta loppuun asti. Jos nyt vaikka paria hyvää pelaajaa tarjottaisiin, niin tottakai ottaisin ne vastaan, mutta en halua lyödä painetta seurajohdon suuntaan. Olen suhteellisen tyytyväinen kuitenkin peliimme kokonaisuudessaan, vaikka hävittiin nyt näihin erikoistilannemaaleihin, Hiukka summasi ennenkuin kiirehti Rovaniemen yöjunaan.
TPS: n joukkue on elänyt viime kierroksilla paljon. Pari miestä on lähtenyt, jotkut maajoukkuemiehet ovat karmeassa otteluruuhkassa, joiltain taas puuttuu pelituntuma ja muutama huilasi päälle pelikieltojen tai pienen vammojen vuoksi. Viimeiseen kastiin kuuluivat muun muassa pelikieltoaan sovitteleva Jaakko Nyberg sekä lievistä jalkavammoista kärsineet Mika Ääritalo ja Sami Rähmönen. Juho Lähde joutui jättämään kentän jo 12. minuutin kohdalla jalkaan kohdistuneen iskun vuoksi.
– Polveen tuli tälli, mutta en usko, että se on mitään vakavampaa, Lähde kuittasi.
– Pennanen ja Uronen pelasivat täydet minuutin edellispäivänä Porissa Sloveniaa vastaan. Jeren esitys oli jälleen vakuuttava, vaikka väsymys varmasti painoi. Nostan Pennaselle erikseen hattua siitä, että vaikka olimme sopineet, että hän tulee vasta lopussa kentälle, niin hän joutuikin uurastamaan lähes alusta asti. Hieno esitys häneltä, Rajamäki kiitteli.
TPS:n puolustuksessa MIkael Liespuu painoi toista kertaa täydet minuutit Veikkausliigatasolla. Esitys oli eleettömän varma ja vakuuttava. Rinnalla hääri nykyinen TPS-ikoni Jallu Heinikangas.
– RoPS:n maalissa me hölmöiltiin nostamalla linja liian ylös, mutta muuten puolustuspelimme toimi. RoPS oli vaarallinen joukkue, eikä heitä kannata vähätellä, vaikka he ovatkin nyt sarjassa viimeisenä. Jallun vierellä oli hienoa pelata ja taas sain lisää kokemusta, Liespuu kiitteli.
– Miklu veti onnistuneen matsin ja kehut on reilua antaa heti tässä. Muut joukkueet pelaavat maanantaina, me onneksi emme. Nyt on on melkein puolentoista viikon tauko otteluista, ensimmäistä kertaa tällä kaudella ja pääsemme onneksi vähän nuolemaan haavoja ennen paikallisottelua, Rajamäki totesi vielä helpottuneena.