Respect Cupissa nautittiin liikunnan riemusta

Perinteinen erityislasten jalkapalloturnaus Respect Cup pelattiin jälleen tänä vuonna Eerikkilän Urheiluopistolla. Todellinen hyvän mielen liikuntatapahtuma järjestettiin nyt viidennen kerran. Respect Cup kannustaa iloitsemaan liikunnan riemusta yhteisöllisessä hengessä ja toisia pelaajia kunnioittaen.

– Meille oli suuri kunnia olla jälleen järjestämässä tätä liikunnan iloa täynnä olevaa turnausta. Päivä oli pelaajille ja taustajoukoille ikimuistoinen, täynnä hyvää mieltä ja onnistumisen tunteita, Eerikkilän myyntijohtaja Antti Hakala sanoo.

Respect Cupin avasi PUMAn virallinen brändilähettiläs, tubettajatähti Ilaripro. Hän oli myös tapahtuman ajan paikalla kannustamassa joukkueita. Turnauksen jälkeen kaikki pelaajat saivat kotiin viemisiksi oman uuden pelipaidan ja -pallon sekä kultaisen mitalin.

– PUMAlla oli kunnia toimia yhteistyökumppanina Respect Cupissa jo viidettä kertaa. Ilaripro toi varmasti iloa osallistujille taidokkailla jalkapallotempuillaan sekä energisellä persoonallaan. Oli myös sydäntälämmittävää nähdä se ilo, jonka pallot sekä personoidut paidat saavat osallistujissa aikaan, PUMA Finlandin markkinointipäällikkö Jenni Santero iloitsee.

Respect Cupiin osallistui kuusi joukkuetta eri puolilta Suomea. Mukana olivat Forssan Tölön koulu, Hyvinkään Hakalanpolun koulu, Salon Armfeltin koulu, Tampereen Puistokoulu, Turun Luolavuoren koulu sekä Vihdin Nummelan Kuoppanummen koulukeskus. Turnauksen järjestivät Eerikkilän kanssa yhteistyössä PUMA Finland Oy ja Turun Luolavuoren koulu.

– Respect Cup on meille osallistujille vuosittainen unelmien liikuntapäivä! Kokoonnumme yhteen nauttien jalkapallosta, yhdessäolosta ja mahtavasta tunnelmasta. Jokainen osallistuja tekee parhaansa oman joukkueensa eteen ja mikä parasta, kaikkia kannustaen, Turun Luolavuoren koulun erityisluokanopettaja Jani Rothberg kertoo.

Turun Luolavuoren koulua edusti Respect Cupissa TPS Rankkasade -joukkue. TPS Rankkasade on Turun Luolavuoren koulussa toimiva erityislasten ja -nuorten oma jalkapalloryhmä, jota Luolavuoren koulu ja TPS Jalkapallo ovat pyörittäneet jo 18 vuoden ajan. Erityisluokanopettaja Jani Rothberg on toiminut kerhon vetäjänä alusta asti, vuodesta 2004.

TPS TV taltioi riemukkaan turnauspäivän tapahtumat. Katso oheiselta videolta tunnelmat tämän vuoden Respect Cupista.

Lisää uutisia