Toppari Rasmus Holma on uurastanut TPS:n edustusjoukkueen puolustuslinjan luottomiehenä jo kaudesta 2015 lähtien. Tänään perjantaina 27 vuotta täyttänyt Holma kuuluukin jo joukkueen kokeneempaan kaartiin. Hän pelasi alkuun kolme peräkkäistä kautta Ykkösen kärkikahinoissa ja ajanjakso huipentui suoraan liiganousuun kauden 2017 päätteeksi.
TPS:n Veikkausliigataival jäi kuitenkin lähes shokin tavoin vain yhden kauden mittaiseksi. Holma purki muiden pelaajien kanssa kauden jälkeen pettymystään, mutta hän päätti kuitenkin sitoutua taas uuteen nousuprojektiin mukaan. Holmaa neljä kautta valmentanut Mika Laurikainen vaihtui kauden 2018 jälkeen Tommi Pikkaraiseen, joka sai varsin selkeän tavoitteen. Palauttaa TPS mahdollisimman nopealla aikataululla takaisin liigakartalle.
– Silloin meni viikko pettymystä pureskellen ja hetkeen homma ei kiinnostanut ollenkaan. Pikkuhiljaa sitten kun treenit alkoi, niin alkoi taas jalkapallokin kiinnostamaan. Juttelin Tommin kanssa ja tein aika pian päätöksen, että mukana ollaan taas, TPS:n kapteenistoon kuuluva Holma muistelee viime vuoden loppua.
TPS on pelannut Ykkösessä tällä kaudella erinomaisen hyvin ja kakkospaikka, eli liigakarsijan paikka, alkaa olla jo taputeltu. Siihen tarvitaan toki vielä muutama piste tai vaihtoehtoisesti sitten Jaron pistemenetyksiä. Myös MuSa:lla on vielä pieni teoreettinen saumansa. Jaro kohtaa lauantaina Hakan ja MuSa MYPA:n. Niin tai näin, mutta kahdentoista pinnan etumatka tuntuu jo Holmankin mielestä varsin turvalliselta.
– Mitä aikaisemmin se karsintapaikka varmistuu, sitä parempi. Toisaalta juuri nyt tuntuu myös välillä aika turhauttavalta, koska sijoitukset alkavat olla selvillä jo tässä vaiheessa. Samalla on myös sellainen vähän odottava tunnelma, mutta toisaalta aika rento ja vapautunut myös, Holma analysoi.
– Valmennuksen tehtävänä on sytyttää joukkue myös jokaisiin harjoituksiin ja sellaisen terävyyden pitää nyt pysyä yllä. Ykkösen pelejä on vielä jäljellä viisi, mutta ajatukset karkaavat välillä myös jo sinne karsintoihin. Kaikki osaavat laskea mitä on 1+1, joten kyllä tässä seurataan aika tarkkaan myös KPV:n ja VPS:n loppupelejä, Holma myöntää suoraan.
– Totta kai Ykkönen sarjana pitää hoitaa peli kerrallaan kunnialla loppuun asti ja varmistaa pelaamalla se karsintapaikka, mutta kyllä sen verran itseluottamusta pitää olla, että uskaltaa katsella myös jo hieman pidemmälle, hän vielä summaa.
Holma on tottunut aikaisempina Ykkösen kausinaan, että kärkipää tappelee keskinäisistä sijoituksistaan aina viimeiselle kierrokselle asti. TPS jäi rimaa hipoen karsinnoista ulos kaudella 2015. Seuraavana vuonna joukkue nousi jo karsintoihin FC Interiä vastaan, mutta ei pystynyt vielä nousemaan. Kaudella 2017 raitapaidat olivat sitten kypsiä suoraan liiganousuun. Nyt Haka on nykäissyt käsittämättömän kliinisellä saldollaan suoran nousijan tontille jo tässä vaiheessa kautta. Toki Tepsilläkin on vielä häviävän pieni teoreettinen mahdollisuus ohittaa Haka, mutta se on lähinnä toiveunta.
– Onhan tämä nyt aika outo tilanne, koska viime vuosina on totuttu painamaan sarjassa kovin panoksin ihan loppuun asti. Hakalla on mennyt vaan kaikki kohdalleen, kaikki kunnia siitä heille. Ei Haka minun silmiini alkukaudella ollut ihan niin hyvä, että tällaista saldoa olisi voinut ennustaa. Siellä on hyvä pelisysteemi ja alkukaudesta oli vähän myös onnea matkassa, kun kaikki tasaisetkin pelit kääntyivät heille. Menestys ruokkii samalla myös joukkueen henkeä ja kun homma sujuu, niin sen jälkeen vähän kaikki on helppoa, Holma tietää.
On ihan mahdollista, että TPS:n karsintapaikka ratkeaa jo ensi lauantaina. Sitä ennen TPS:n pitää kuitenkin jyrätä kolmannen kerran tällä kaudella AC Oulun yli ja saada vähän apuja myös muualta. Palloseura lähtee kohti Oulua jo perjantaina.
– AC Oululla on aika vaikea yhtälö käsissään, kun kaikki on siellä mennyt vähän kuin päälaelleen. Ehkä Oulussa annettiin liian hätäiset potkut päävalmentajalle alkukaudesta, koska puolustus ainakin silloin toimi. Jokaista peliä lähdetään voittamaan, niin tätäkin. AC Oulusta on ehtinyt tulla Ykkösen kausina sellainen vähän rakaskin vihollinen, joka pitää ehdottomasti aina voittaa, Holma painottaa.