Päävalmentaja Marko Rajamäki valittiin Suomen Palloliiton järjestämään Jalkapallovalmentajien kouluun. TPS-luotsi lähtee koulun penkille ennakkoluulottomalla asenteella.
– Sieltä tulee varmasti jotain uutta. Odotan todella mielenkiinnolla. Meillä on siellä todella hyvä ja mielenkiintoinen ryhmä kasassa. Näin nimiluettelon ja on tosi hienoa, että pääsin siihen ryhmään mukaan, Rajamäki toteaa tyytyväisenä.
– Aina on hyvä kouluttaa itseään ja saada uusia ajatuksia muilta valmentajilta. Liitolla on myös hyvät kouluttajat.
TPS-leirissä on vietetty lomaa yhteisharjoituksista, mutta tositoimiin palataan jälleen tulevana maanantaina.
– Aloitamme yhteisharjoitukset ensi maanantaina. Muutama nuorempi poika on käynyt jo tekemässä vähän ekstraa ja muutamat ovat maailmalla. Muuten etenemme rauhallisesti. Maanantaina pelaajat tulevat paikalle ja suunnitellaan siitä sitten eteenpäin ohjelmaa, Rapa suunnittelee.