Perinteinen Respect Cup oli jälleen suurta urheilujuhlaa

Vuoden paras koulupäivä. Sellainen oli tänäkin vuonna monelle lapselle Respect Cup -turnauspäivä. Erityislasten oma jalkapalloturnaus järjestettiin nyt seitsemättä kertaa Eerikkilän Urheiluopistolla. Turnaus kokosi yhteen reilut 180 koululaista kuudesta opinahjosta eri puolilta Suomea.

Turun Luolavuoren koulua turnauksessa edusti TPS Rankkasade -joukkue. TPS Rankkasade on Turun Luolavuoren koulussa toimiva erityislasten ja -nuorten oma jalkapalloryhmä, jota Luolavuoren koulu ja TPS Jalkapallo ovat pyörittäneet jo 20 vuoden ajan. Ryhmän vetäjänä on alusta asti, vuodesta 2004, toiminut erityisluokanopettaja Jani Rothberg.

Respect Cup pelattiin aurinkoisessa kevätsäässä ja fair play -hengessä Eerikkilän huippuolosuhteissa. Tapahtumaa tähditti jälleen PUMAn virallinen brändilähettiläs, tubettajatähti Ilaripro. Joukkueet pääsivät lämmittelemään varsinaisia turnausotteluita varten hänen johdollaan.

Respect Cupin tavoitteena on tarjota liikunnan ja urheilun riemua sekä kannustaa pelaamaan yhteisöllisessä hengessä ja toisia pelaajia kunnioittaen. Kaikki tapahtumaan osallistuvat pelaajat saivat kotiin viemisiksi oman uuden pelipaidan ja -pallon sekä kultaisen mitalin. Respect Cupin järjestivät Eerikkilän kanssa yhteistyössä PUMA Finland ja Turun Luolavuoren koulu.

– Kaikki oli taas ihan luksusta, lasten hymyt kertovat oleellisimman, kiteytti Jani Rothberg iloiset turnaustunnelmat.

Valokuvat: Eerikkilä

Lisää uutisia