Jo vuosikymmeniä Turun Palloseuran juniorijoukkueista on noussut useita nuoria lahjakkuuksia seuran Veikkausliiga-miehistöön ja edelleen ulkomaan kentille. TPS:n panostus kasvatustyöhön, Menestyvä Kasvattaja – strategiansa mukaisesti, on jälleen tuottamassa hedelmää edustusjoukkueen nuorimman pelurin Ville Rannikon muodossa.
Rannikko (s. 1994) on syntyperäinen turkulainen, jolle seuravalinta oli selvä jo Nappulaliigassa vietettyjen vuosien aikana.
– TPS oli päätetty hyvissä ajoin. FC Inter ei missään vaiheessa tuntunut omalta jutulta, kertoo Nappulaliigan jälkeen seuran D-junioreihin liittynyt Rannikko.
Päätös on osoittautunut onnistuneeksi. Vasta tänä vuonna A-juniori-iän saavuttanut pelaaja on jo päässyt Kakkosen ja Liigacupin pelien lisäksi ottamaan ensiaskeleensa Veikkausliigassa, sekä edustanut Suomea eri ikäkausien maajoukkueissa vuodesta 2009 lähtien.
Pelipaikka pituuden perusteella
Jalkapalloharrastus alkoi Rannikon osalta noin 7-vuotiaana Hannuniityn kaupunginosajoukkueessa. Tie vei taitavan juniorin myös Turun Nappulaliigan edustusjoukkuetoiminnan pariin, ja jo niiden vuosien aikana Rannikko pääsi kokemaan kansainvälistä ilmapiiriä joukkueen osallistuessa isoihin turnauksiin Suomessa, Virossa sekä Englannissa. Pelipaikaksi muodostui C14-junioreissa keskuspuolustajan, topparin, paikka. Syykin oli melko tavallinen.
– Valmentaja laittoi minut puolustukseen keskelle, koska olin joukkueen pisimpiä pelaajia, muistelee puolustuksen oikeassa laidassa aloittanut Rannikko.
Joissakin tiedoissa Rannikon pelipaikkana kummittelee keskikenttäpelaaja, mutta kyseisestä pelipaikasta hänellä on kokemusta vain parin pelin verran vuosien takaa. Omina vahvuuksinaan Rannikko pitää pääpeliä ja avauksia, joissa rauhallisuus ja mielenmaltti auttavat paljonkin.
Mukaan maajoukkuetoimintaan
Lahjakkaan ja kovaa harjoittelevan juniorin otteet on huomattu myös Palloliitossa, ja Rannikko on ollut viimeiset vuodet edustamassa Suomea maajoukkuetasolla. Onpa hänellä suomalaiselle pelaajalle valitettavan harvinainen päänahkakin. Heti ensimmäisessä pelaamassaan maaottelussa Rannikko oli U-15 maajoukkueen mukana kaatamassa Ruotsia vieraskentällä. Länsinaapurissa 27.8.2009 pelatun ottelun lopputulokseksi kirjattiin Suomen voitto lukemin 2-1.
Maajoukkuekomennukset ovat saaneet jatkoa. Viimeksi Rannikko oli U-18 maajoukkueen mukana huhtikuun alussa Slovakiaa vastaan vieraissa pelatussa kaksoismaaottelussa. Yhteensä nuorten maajoukkueiden vakiokaartiin lukeutuva Rannikko on tähän mennessä pelannut Suomen paidassa noin 35 maaottelua.
Miesten pelit tulemassa tutuiksi
Nuoresta iästään huolimatta Rannikolle on jo kertynyt kokemusta niin A-junioreiden kuin miestenkin peleistä. TPS:n A-junioreiden lisäksi hän pelasi kauden 2011 aikana useita otteluita miesten Kakkosen B-lohkossa ÅIFK:n riveissä. Viime vuodesta edustusjoukkueen ringissä harjoitelleen Rannikon mainiot otteet ovat vakuuttaneet myös päävalmentaja Marko Rajamäen, ja Rannikko on päässyt kentälle myös TPS:n edustusjoukkueessa. Valkeakoskella 26.2.2011 pelatussa Liigacup-ottelussa Rannikko korvasi 86. minuutilla Jarno Heinikankaan, ja Rannikon ensimmäinen esiintyminen Veikkausliigassa tapahtui 17.7.2011. Tuolloin hän pääsi kentälle ottelun TPS-IFK Mariehamn (lopputulos 2-0) viimeisiksi minuuteiksi tultuaan vaihdosta Mika Ääritalon tilalle.
Tämän kauden aikana Rannikko on päässyt kentälle A-junioreiden SM-karsinnan lisäksi harjoitusottelussa Rauman Pallo-Iiroja vastaan. Myös Turun Palloseuran voittoon päättyneen Liigacupin aikana Rannikolle kertyi peliminuutteja useammassa ottelussa. Toisessa paikallisottelussa Rannikko pääsi kentälle viime minuuteiksi TPS:n kaataessa naapurinsa 2-0. Lisäksi hänelle kertyi peliaikaa 4-0 voittoihin päättyneissä otteluissa Hakaa ja MYPA:a vastaan.
Veikkausliiga on Rannikon mielestä selvästi Kakkosta ja A-junioreita kovempi sarja.
– Liigapelaajat ovat paljon taitavampia ja teknisempiä pelin ollessa nopeampaa sekä taktisempaa. Vauhdissa on vielä totuttelemista, mutta siinä auttaa osaltaan vanhempien ja kokeneempien joukkuetovereiden tuki. Erityisesti Jaska (Jaakko Nyberg) on antanut minulle neuvoja, Rannikko kertoo.
Ammattilaisura suunnitelmissa
Tällä hetkellä Aurajoen urheilulukiossa opiskeleva Rannikko on päättänyt katsoa, kuinka pitkälle rahkeet riittävät jalkapallon parissa. Tulevaisuuden suhteen hänellä on jo esittää omia toiveita.
– Totta kai jokainen pelaaja haluaisi edustaa Barcelonaa, mutta myös Englannin ja Saksan liigat kiinnostaisivat myöhemmin.
Englannissa Rannikko suuntaisi mieluiten pohjoislontoolaisen Tottenham Hotspurin riveihin White Hart Lanelle. Lyhyen tähtäimen tavoite on kuitenkin selvä.
– Haluan kehittyä taitavaksi Veikkausliiga-pelaajaksi, Rannikko päättää.
– Tuomas Vesterbacka