TPS on tehnyt kauden 2026 kattavan sopimuksen maalivahti Isa Schalinin kanssa. Espoolaislähtöinen Schalin siirtyy Turkuun FC Hongasta.
17-vuotias Schalin on kuulunut Suomen tyttöjen maajoukkueryhmiin ja ollut mukana kansainvälisissä otteluissa sinivalkoisessa paidassa. Maajoukkueissa Schalin on saanut kokemusta kovatasoisista peleistä ja kansainvälisestä kilpailusta, mikä tukee hänen kehitystään kohti seuraavaa askelta uralla.
Schalin odottaa innolla tulevaa kautta Turussa.
– On superhyvä fiilis liittyä TPS:n riveihin. Olen kuullut seurasta paljon hyvää, ja on hienoa päästä osaksi joukkuetta. Uskon, että TPS tarjoaa erinomaisen ympäristön kehittyä pelaajana ja ottaa seuraavia askelia urallani, Schalin kertoo.
Tulevan kauden tavoitteet ovat selvät.
– Tavoitteeni tulevalle kaudelle on kehittyä pelaajana mahdollisimman paljon ja antaa paras mahdollinen panos joukkueen menestykseen.
Maalivahtivalmentaja Sami Kolehmainen on riemuissaan Isan tulosta Turkuun.
– Isa on teknisesti taitava ja monipuolinen maalivahti. Tavoitteellisena ja määrätietoisena urheilijana hän sopii erittäin hyvin joukkueeseemme. Hänen sopimuksensa myötä maalivahtitiimimme on nyt valmis kaudelle 2026.