TPS on tehnyt kauden 2026 kattavan sopimuksen 15-vuotiaan Peppi Kivikosken kanssa. U15-tyttöjen maajoukkueessakin debytoinut superlupaus jatkaa mustavalkoisissa ja ottaa seuraavia askeleita urallaan naisten edustusjoukkueen mukana.
Nuori KaaPon kasvatti nousi viime kaudella ensimmäistä kertaa TPS:n edustusjoukkueen kokoonpanoon ja teki samalla debyyttinsä Kansallisessa Ykkösessä. Debyytti toi arvokasta kokemusta kovatasoisista otteluista ja antoi hyvän kuvan siitä, millaista pelaaminen naisten tasolla on. Kaikkiaan Kansallisessa Ykkösessä Kivikoskella kertyi viime kaudella yhdeksän ottelua.
Kivikoski on kuulunut myös Suomen nuorten maajoukkuepolulle, kun hän sai uransa ensimmäisen kutsun U15-tyttöjen maajoukkuetapahtumaan. Maajoukkuetoiminta on tarjonnut hänelle mahdollisuuden mitata tasoaan kansainvälisessä ympäristössä ja kehittää peliään entisestään.
Keskikentällä operoiva Kivikoski tunnetaan urheilullisuudestaan, peliälystään sekä palavasta halustaan kehittyä jatkuvasti. TPS-paidassa hän jatkaa kasvuaan kohti seuraavia askelia urallaan.
Taustakuva: Janne Hirvensalo