Lauantaina 8.6. Naisten Ykkönen jatkuu, kun TPS matkaa Vantaalle VJS:n vieraaksi. Ottelu alkaa klo 15.30 Myyrmäen Jalkapallostadionilla.
Naisten Ykkösessä oli maajoukkuetauko, mutta Saana Kallion mukaan akut on ladattu matsia varten.
– Meillä oli muutaman päivän mittainen loma treeneistä, joten ollaan saatu hyvin levättyä ja valmistauduttua antamaan taas 100% kentällä, Kallio sanoo.
Tepsin viime ottelu pelattiin lauantaina 25.5. Yläkentällä, joka oli kärkikamppailu Vasa IFK:ta vastaan. Matsi päättyi tasapeliin 1-1.
– Matsi oli todella tasainen alusta asti. Heti alkuun tuli Vifkille pari pilkkua, jotka muuttivat pelin kulkua, mutta saimme silti toteutettua omaa peliämme suhteellisen hyvin. Tietysti voittoa lähdettiin hakemaan, mutta tuollaisen pelin jälkeen tasapeli oli myös ihan ok suoritus, Kallio kertoo.
Kallio itse antaisi täydet kolme tähteä viime matsista maalivahti Venla Roineelle.
– Kahdesta pilkusta torjui toisen, joka oli todella tärkeää meidän pelin kannalta, Kallio perustelee.
Vantaalle lähtee voitonjanoinen TPS.
– Minulla ei ole oikeestaan mitään tietoa millainen joukkue tulee vastaan Vantaalla. Voittoa lähetään hakemaan eikä mikään muu kelpaa kuin kolme pistettä, Kallio sanoo.
Kallion mukaan Vantaalla kannattaa pitää silmällä laitahyökkääjää Ilona Heinosta.
– Iltsi on pelannut todella vahvan alkukauden ja joka pelissä on luonut vastustajille uhkaa omalta laidaltaan, Kallio kertoo.
VJS – TPS la 8.6. klo 15.30, Vantaa