TPS:n naisten edustusjoukkue aloittaa oman taipaleensa uudistuneessa Suomen Cupissa sunnuntaina Helsingissä. Vastaan asettuu A-alkulohkon ottelussa Naisten Ykkösessä pelaava helsinkiläinen PK-35. Ottelu alkaa Helsingin Talin jalkapallohallissa sunnuntaina 27.1. klo 14.30.
TPS on valmistautunut kauteen 2019 uuden päävalmentajansa, Petteri Joensuun, johdolla. Joukkueen yhteisharjoitukset alkoivat jo marraskuussa. Joukkue palasi joululomien jälkeen treeniarkeen takaisin tammikuun alussa.
TPS on ehtinyt pelata yhden harjoitusottelun ennen Suomen Cupin alkamista. Raitapaidat joutuivat taipumaan Tampereen Ilvekselle Pirkkahallissa lukemin 2-0.
– Harjoituksissa on ollut hyvä tekemisen meininki, vaikka olosuhteet ovat olleet viime aikoina todella vaikeat. Tammikuun pakkaset ovat aiheuttaneet sen, että ei tämä tällä hetkellä aivan ideaalitilanne ole. Harjoituksia on jouduttu siirtämään korvaaviin paikkoihin, Joensuu harmittelee.
Joensuu myöntää, että PK-35 on hieman kysymysmerkki vastustajana. Hän on saanut kuitenkin hyvää informaatiota oman joukkueen sisältä.
– Joukkue ei ole kovin tuttu, mutta tiedän, että PK-35:ssä pelaa useita entisiä tyttöjen maajoukkuepelaajia varsinkin vuoden 1997 ikäluokasta. Se ei ole kuitenkaan se tärkein juttu, vaan tärkeää on lähteä kehittämään omaa peliä. On tietysti hieno juttu, että otteluissa on myös jo panosta tässä vaiheessa. Meidän päätähtäin Naisten liigassa, mutta myös Suomen Cupissa lähdetään voittamaan jokaista peliä, Joensuu painottaa.
TPS:n viime kauden liigajoukkueesta laitapelaaja Netta Laasio on liittynyt sopimuspelaajien joukkoon. TPS:n uusista pelaajista Patricia Träsk liittyi joukkueen harjoitusvahvuuteen perjantaina. Myös TPS:n viime kauden pitkäaikaispotilaat ovat kuntoutumassa hyvää vauhtia kohti varsinaista liigakautta.
– Saija Östlund on palaamassa hiljalleen ja Katja Hakala palaa Saksasta helmikuun puolessa välissä. Myös Inkeri Niemi on tekemässä paluuta. Jenni Rannuksella ja Frida Lähteenmäellä on ollut myös ongelmia, mutta molemmat ovat mukana jo sunnuntaina. Me emme halua ottaa kuitenkaan mitään riskejä tässä vaiheessa, Joensuu muistuttaa.
TPS:n ja PK-35:n lisäksi samassa kolmen joukkueen alkulohkossa pelaa Åland United, joka saapuu vieraaksi Turkuun ensi viikonloppuna. Kolmesta lohkon joukkueesta kaksi parasta etenee jatkoon.