TPS:n jalkapallojoukkueen viime kaudella Suomen Cupin voittoon ja SM-pronssille luotsannut Marko Rajamäki jatkaa seuransa päävalmentajana ainakin kauden 2013 loppuun asti. TPS:llä ja Rajamäellä oli jo entuudestaan voimassa oleva sopimus, joka kattoi kauden 2011, mutta sopimusta pidennettiin nyt kahdella kaudella.
42-vuotias Rajamäki aloitti valmennusuransa vuonna 2003 TPS:n A-poikien päävalmentajana. Hän päätti valmennusuransa A-poikien parissa Suomen mestaruuteen kauden 2008 päätteeksi. Hän siirtyi kaudeksi 2009 TPS:n edustusjoukkueen kakkosvalmentajaksi päävalmentaja Pasi Rautiaisen avuksi. TPS päätti kauden pronssijuhliin jääden Suomen mestaruuden voittaneesta HJK:sta vain kolmen pisteen päähään. Rajamäki nimitettiin TPS:n uudeksi päävalmentajaksi tammikuussa 2010.
Rajamäellä on takanaan erittäin menestyksekäs pelaajaura ja hän on TPS:n oma kasvatti. Hän aloitti pelaajauransa liigatasolla TPS:ssä kaudella 1986 ja päätti uransa Veikkausliigan karsintoihin kauden 2002 päätteeksi, kun TPS palasi kahden vuoden tauon jälkeen pääsarjatasolle. Rajamäki pelasi 274 liigaottelua ja viimeisteli niissä 98 maalia. Hän ehti edustaa liigatasolla myös MYPA:a ja FC Interiä. Rajamäki pelasi urallaan myös Skotlannissa ja Saksassa. Suomen A-maajoukkuepelejä hänelle kertyi 16 ja maaleja niissä syntyi kolme.