Maalivahti Santeri Aaltonen on tehnyt kuukauden mittaisen väliaikaisen sopimuksen TPS:n kanssa. Eli, sopimus kattaa TPS:n Suomen Cupin alkulohko-ottelut. TPS-leirissä toivotaan, että Aaltosen kanssa syntyisi pian sopimus koko loppukaudesta 2021. Aaltosen viime kausi jäi pahasti vajaaksi selkävamman vuoksi. Kun Aaltonen toipui selkäoperaatiosta, pelasi hän loppukauden 2020 TPS:n reservijoukkueen riveissä.
– Santeri on nyt joukkueen mukana Suomen Cupin otteluissa, mutta koetamme päästä sopimukseen hänen kanssaan koko loppukauden osalta. Siihen kokonaisuuteen kuuluu myös työpaikka pelaamisen rinnalla. Santeri on nyt täysin pelikunnossa, vaikka viime vuosi oli vielä hakemista loukkaantumisen jäljiltä. Hän oli loistava edelliskautena Hakassa, eivätkä ne taidot ole mihinkään kadonneet. Hän pystyy parhaimmillaan tappelemaan ykkösmaalivahdin paikasta, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson tietää.
Aaltonen siirtyi TPS:n riveihin viime kaudeksi silloisesta Ykkösen voittajajoukkueesta, FC Hakasta. Hän on alun perin SalPa:n kasvatteja, mutta hän on edustanut urallaan myös BK-46:tta ja EIF:iä. Aaltonen on pelannut juniorivuosinaan myös viisi poikien maaottelua.
TPS nostaa Suomen Cup -otteluihin mukaan myös omista junioreista sekä reservijoukkueen pelaajistaan maalivahti Otso Kuritun, puolustaja Erik Holopaisen, keskikenttäpelaajat Severi Pöysän ja Bamo Ahmadin.