TPS-maalivahti Jukka Lehtovaara sai reitensä takaosaan vamman elokuun paikallisottelussa FC Inter-TPS 22.8. Vamma syntyi erittäin voimakkaan reisilihaksen maksimaalisessa supistumisessa. Reiden takaosaan tuli välittömästi kova kipu.
Seuraavana päivänä suoritetussa magneettitutkimuksessa varmistui, että yksi reiden takaosan lihaksista oli revennyt irti kiinnityskohdasta lantion luusta, istuinkyhmystä. Viikon kuluttua vammasta lihas kiinnitettiin leikkauksessa paikalleen ja ankkuroitiin kiinni luuhun. Operaation suoritti Mehiläisessä professori Sakari Orava ja häntä avusti TPS:n joukkueen oma lääkäri Olli J. Heinonen. Leikkaus onnistui erinomaisesti ja paranemisennuste on hyvä. Tänä vuonna reisi ei ole kuitenkaan vielä pelikunnossa.
Kuntoutus on sujunut leikkauksen jälkeen suunnitelmien mukaan ja eilen Lehtovaaralta poistettiin tikit.
– Mukava, että tikit saatiin pois, nyt normaali elämä jälleen helpottuu, Lehtovaara kertoo.
– Pari viikkoa tässä vielä kuluu, ennen kuin aloitetaan vesijuoksulla. Tässä mennään nyt hiljaa eteenpäin ajan kanssa. Kausi on kuitenkin minun osaltani ohi, joten kaikki voidaan tehdä huolella.
– Kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan, mitä nyt henkisiä takaiskuja on välillä tullut. Uskotaan kuitenkin, että homma kääntyy voiton puolelle.