Kiitosten aika – Netta Laasio päättää pelaajauransa

Valokuva: Teemu Saarinen.

Turun Palloseuran puolustaja Netta Laasio päättää pelaajauransa. Laasio, 29, edusti TPS:ää koko aikuisuransa. Hän pelasi 13 kauden aikana yhteensä 233 virallista ottelua Tepsin edustusjoukkueessa.

TPS-kasvatti Laasio palkittiin syksyllä 2024 Turun Palloseuran kultaisella ansiomerkillä tunnustuksena seuran eteen tehdystä ansiokkaasta työstä. Laasio nousi Tepsin edustusjoukkueeseen jo kaudella 2012. Pitkän TPS-uran kruunu oli kauden 2016 SM-hopea, kun Laasio oli mukana palauttamassa kasvattajaseuraansa mitalikantaan 31 vuoden tauon jälkeen.

Laasion ura päättyi voitonriemun ja maalituuletusten merkeissä, kun TPS voitti Naisten Ykkösen kauden 2024 päätöskierroksen kamppailussa FC KTP:n murskaavin 6–1-lukemin. Laasio viimeisteli ottelussa mustavalkoisten 4–1-maalin.

– Ei tiennyt 5-vuotias Netta, että mitä kaikkea unohtumatonta jalkapallo ja TPS toisi elämään. Nyt 24 vuotta myöhemmin on aika kokeilla elämää, jossa ei tarvitse ajatella kaikkea jalkapallo edellä. Tulen vaalimaan joka ikistä muistoa, joita jalkapallo ja tämä seura on antanut. Ihmisiä, iloja, suruja, saavutuksia, koppielämää, pelimatkoja, Laasio sanoo.

TPS kiittää Netta Laasiota seuran eteen pelikentällä tehdystä työstä ja toivottaa menestystä urheilu-uran jälkeiseen aikaan!

Lisää uutisia